
”>
Lomalla lasten kanssa
Suosituimmat tekemiset koko perheelle
Tekemistä ja tapahtumia lapsille
Perheen yhteiset lomamatkat ovat loistava keino irrottautua arjesta. Uusien paikkojen näkeminen ja uusien asioiden kokeileminen yhdessä luovat muistoja, jotka kantavat pitkälle vielä kotiinpaluun jälkeenkin. Vaikka tapoja lomailla on varmasti yhtä monta kuin lomailijoitakin, on kuitenkin varmaa, että perheen kanssa yhdessä vietetty loma jää niin lasten kuin vanhempienkin mieleen pitkäksi aikaa.
Kuopio, Tahko ja koko leppoisa Pohjois-Savon alue tarjoaa valtavasti hauskaa puuhaa lapsille ja lapsiperheille kaikkina vuodenaikoina. Täällä vietetty loma on täynnä tekemistä ja tapahtumia, naurua ja yhdessäoloa, aktiviteetteja, maistuvaa ruokaa, kauniita käyntikohteita ja mukavaa majoitusta.
Löydä koko perheen parhaimmat lomanviettovinkit kullekin vuodenajalle!


37 ideaa koko perheen kaupunkilomaan Kuopiossa
Onnistuneen perheloman avainsanat ovat helppous, kiireettömyys ja sopivasti tekemistä. Siksi Kuopio onkin mitä ihanteellisin kaupunkilomakohde koko perheelle.
Lasten kanssa kesällä Kuopiossa
Kesäisestä Kuopiosta löytyy monenlaista puuhaa koko perheelle. Nappaa parhaimmat vinkit lasten kanssa lomailuun!


Tahko kids – kaikenlaista lapsille
Tahko Kids kokoaa yhteen alueen lomavinkit perheille ja muille lasten kanssa liikkuville.
Parhaat mäenlaskupaikat Kuopiossa
Mäenlasku on helppoa, hauskaa ja lähes kaikille sopivaa talvista ulkoilua. Listasimme kuopiolaisten suosikkipaikat mäenlaskuun.


Mitä tehdä talvella Kuopiossa lasten kanssa?
Kuopiossa meno ei käy tylsäksi talvellakaan, sillä talvinen kaupunki tarjoaa huikean hauskaa tekemistä ja näkemistä niin lapsille kuin aikuisille!
Millainen fiilis, sellainen loma!

Säpinää cityssä – kun on aika irrotella
Kuopiossa cityelämä on täynnä shoppailua, irrottelua, tapahtumia, säpinää, näyttelyitä, pikkuhemmottelua, kaupungin valoja, kuplivaa mieltä ja juomaa sekä ihmisvilinää.
Säpinää cityssäHemmottelua ja hidasta elämää – kun kaipaat hyvää oloa
Kuopiossa rentouttava loma rakentuu mukavasta majoituksesta, laadukkaasta ruoasta, pitkistä hemmotteluhetkistä, nautiskelusta, kiireettömästä omasta ajasta ja luksuksen tunnusta.
Hemmottelua ja hidasta elämää

Hemmottelua ja hidasta elämää – kun kaipaat hyvää oloa
Kuopiossa rentouttava loma rakentuu mukavasta majoituksesta, laadukkaasta ruoasta, pitkistä hemmotteluhetkistä, nautiskelusta, kiireettömästä omasta ajasta ja luksuksen tunnusta.
Hemmottelua ja hidasta elämää
Luontonautiskelu – kun janoat voimaa luonnosta
Kuopiossa loma luonnon äärellä koostuu mökkeilystä, retkeilystä, metsäkylvyistä, meditoinnista ja voiman ammentamisesta luonnonperinnöstä.
LuontonautiskeluHuvittelua ja hyvää energiaa – kun haluat pitää hauskaa
Hauskanpito on helpoin keino irrottautua arjesta. Kuopiossa vietetty vauhdikas loma, joka on täynnä tekemistä, naurua, aktiviteetteja, jännitystä, pelejä sekä huvittelua leffassa, leikkipuistossa ja liikuntapaikoissa jää mieleen pitkäksi aikaa.
Huvittelua ja hyvää energiaa

Huvittelua ja hyvää energiaa – kun haluat pitää hauskaa
Hauskanpito on helpoin keino irrottautua arjesta. Kuopiossa vietetty vauhdikas loma, joka on täynnä tekemistä, naurua, aktiviteetteja, jännitystä, pelejä sekä huvittelua leffassa, leikkipuistossa ja liikuntapaikoissa jää mieleen pitkäksi aikaa.
Huvittelua ja hyvää energiaa
Perinteitä ja kaupunkikulttuuria – kun tahdot tuliaisiksi tiedonmurusia
Uuden oppiminen ja kulttuurin kuluttaminen ovat aina muodissa. Niinpä Kuopion ihastuttava kaupunkiluonto, museot vaihtuvine näyttelyineen, kaunis arkkitehtuuri, historia ja taide tuovat lomaan uusia näkökulmia, joita on ilo kantaa mukanaan myöhemminkin.
Perinteitä ja kaupunkikulttuuria
Tahko
Lomalla lasten kanssa
Monipuolinen Tahko tarjoaa lapsille ja perheille sopivaa tekemistä jokaisena vuodenaikana.
Lue lisää