Ladataan Tapahtumat

Kyöstin ja Leifin Toiveiskelmät

8.3. klo 19:00 - 21:30

Valovoimaiset artistit Kyösti Mäkimattila ja Leif Lindeman lähtevät yhteiskiertueelle toteuttamaan yleisön toiveita. Kyöstin ja Leifin Toiveiskelmät -konsertti kuullaan maaliskuussa 2024 ympäri Suomea.

”Paljon konsertoineena sitä huomaa usein ennen konserttia ja joskus jälkeenkin pohtivansa, että mitäköhän yleisö haluaisi tai olisi halunnut kuulla. Ohjelmiston rakentaminen on yllättävän vaikeaa puuhaa, kun omia lempilaulujakin on ehtinyt uran varrella kertyä pitkä lista. Nyt valitsimme Leifin kanssa otsikon ja koko kiertueen lähestymiskulman niin, että valta ohjelmiston laatimiseen annetaan yleisölle. Siitä nimi Toiveiskelmiä. Ja samalla herää innostunut tunne, että tästä tulee mielenkiintoista!” kertoo Kyösti Mäkimattila tulevasta konsertista.

Konsertissa Kyöstiä ja Leifiä säestää Taisto Lunkan johtama IkiNostalginen Levyautomaatti -orkesteri, jossa hänen lisäkseen soittavat muun muassa Jani Luoma, Jouni Hannula, Jukka Tiirikainen ja Pasi Rissanen.

”Olen onnessani, kun saadaan tämmöinen konserttikiertue järjestettyä. Vuosia olemme Kyöstin kanssa tehneet yhteistyötä erilaisten konserttien parissa ja se on tuntunut luontevalta sekä palaute on ollut, että sovimme hyvin yhteen. Yli vuosikymmenen kestänyt ystävyys ja veljeys selvästi näkyy ja kuuluu lavalla. Konsertti on läpileikkaus molempien vuosikymmeniä sitten alkaneesta urasta. Eli ne meille tärkeimmät laulut, josta yleisö saa äänestää ne mieluisimmat heille”, kertoo Leif Lindeman mietteitään tulevasta kiertueesta.

Konsertin järjestää Gramofoni Oy, Soljumo ja Leif Lindeman Oy.

Liput

Tapahtumakalenteriin

Tiedot

Päivämäärä:
8.3.
Aika:
19:00 - 21:30
Hinta:
49.90€
Tapahtumaluokat:
,
Kotisivu:
https://www.gramofoni.fi/toiveiskelmat/

Järjestäjä

Gramofoni Oy

Tapahtumapaikka

Kuopion Musiikkikeskus
Kuopionlahdenkatu 23
Kuopio, 70100
+ Google Map
Puhelin:
Lipunmyynti 0600 96100 (1,98 €/min. + pvm) / Lippupiste 0600 900 900 (2 €/min. + pvm)
Kotisivu:
Näytä Tapahtumapaikka WWW-sivusto
Suunnittele matkasi Icon pinboardReissuvihko Icon pinboard