Yhteydet, aikataulut ja kartat

Keskellä Suomea sijaitsevaan Kuopioon on helppo tulla niin lentäen, junalla kuin autollakin – ja jopa vesiteitse Suomenlahdelta saakka. Tervetuloa Järvi-Suomen sydämeen!

Keskustasta 14 kilometrin päässä sijaitsevalle Kuopion lentokentälle on alle tunnin mittainen yhteys Helsinki-Vantaan lentokentältä, josta Kuopioon saapuu seitsemän päivittäistä Finnairin lentoa. Lentoasemalta Kuopion keskustaan pääsee sujuvasti paikallisliikenteen bussilla. Kentällä on myös taksitolppa, mutta varsinkin ryhmien on suositeltavaa varata taksi tai pikkubussi etukäteen. Alle tunnin ajomatkan päässä sijaitsevalle Tahkolle lentokentältä pääsee helpoiten etukäteen tilattavilla kiinteähintaisilla lentokenttäkuljetuksilla. Junalla ja lentokoneella saapuvat voivat myös vuokrata auton kätevästi esimerkiksi Kuopion rautatieasemalta tai lentokentältä, joissa molemmissa palvelee autonvuokrauspisteet.

Kuopion Rautatieasema sijaitsee aivan kaupungin keskustassa ja junia kulkee runsaasti sekä etelästä että pohjoisesta. Helsingistä junia saapuu päivittäin kymmenen vuoron verran ja perille pääsee noin neljässä tunnissa. Etelästä Turun suunnalta Kuopioon pääsee myös Tampereen ja Jyväskylän kautta ja pohjoisesta raiteet tulevat Kuopioon muun muassa Rovaniemeltä Oulun ja Iisalmen kautta. Asemalta torille noin 500 metrin matka, mutta myös bussit kulkevat vierestä. Kuopion pohjoispuolella sijaitseva Siilinjärven rautatieasema vie noin 20 km lähemmäksi Tahkon matkailualuetta, jonne jatkoyhteys sujuu kätevimmin ennakkoon tilattavalla kimppataksilla tai omalle porukalleen kuljetuksen varaten. Myös Kuopiosta Siilinjärven kautta Nilsiään ja talvisesongilla Tahkolle saakka ajavat bussit luovat jatkoyhteyksiä rautatieasemilta matkailualueen sydämeen.

Automatka Helsingistä Kuopioon kestää noin viisi tuntia ja matka taittuu sujuvasti Suomea halkaisevaa valtatie 5:ta pitkin. Bussiyhteyksiä alueelle saapuu niin etelästä kuin pohjoisestakin. Motoristeille sopivia reittejä savossa on rajattomasti ja kesäiset, maalais- ja rantamaisemissa kiemurtelevat mutkatiet vetävät väkeä läheltä ja kaukaa.

Kuopion paikallisliikenteen bussit , uudet sähköavusteiset Vilkku -fillarit, kesäiset kaupunkijunat ja lähialueen linjaliikenne varmistavat sujuvan liikkumisen ympäri aluetta. Myös Puijolle pääsee tänä kesänä bussilla, sillä linja 10 ajaa huipulle kesäsesongin ajan maanantaista perjantaihin. Matkailijoita askarruttaviin kysymyksiin löytyy apua torin alla sijaitsevasta Kuopio Infosta, josta voi samalla ostaa kaupunginteatterin ja musiikkikeskuksen pääsylippuja sekä Kuopion seudun joukkoliikenteen ja Pohjois-Savon ELY-keskuksen Waltti- kortteja.

Tahkon ilmainen Skibussi

Tahko – Nilsiä välillä liikennöi talvisin kaikille ilmainen Skibussi, joka luo lisää yhteyksiä myös Kuopion ja Tahkon välille. Skibussin kyytiin voi hypätä reitin varrella olevilta katetuilta Skibus -pysäkeiltä, sekä mm. Tahkonrinteiden P-alueelta, Break Sokos Hotel Tahkon edestä ja Tahko Spa Hotellin etuovelta sekä Golden Resortin portilta.  Bussi siis ajaa Nilsiään Golden Resortin ja Simolan kautta. Kesäkaudella Nilsiän ja Tahkon välillä ei liikennöi busseja.

Kulkuyhteyksien tarjoajia