Kuopion-kaupunginteatteri_tilakuva

Kuopion Kaupunginteatteri

Korkeatasoista ja monipuolista teatteritaidetta sekä elämyksiä, virikkeitä, kohtaamisia ja vuorovaikutusta.

Kuopion kaupunginteatteri

Niiralankatu 2
70600 KUOPIO
+358 600 413 143 Yrityksen kotisivu

Teatterin monipuolinen ohjelmisto

Kuopion kaupunginteatteri on Itä-Suomen suurin ammattiteatteri ja se on tunnettu monipuolisesta, kotimaisesta ohjelmistostaan. Syys- ja kevätkauden ohjelmistot tulvivat hienoja musikaaleja, hyvää draamaa sekä mielenkiintoisia vierailuja ja yhteistuotantoja. Teatterin ohjelmistossa on aina myös lapsille ja nuorille suunnattuja näytelmiä, jotka erityisesti syys- ja hiihtolomien aikaan ilahduttavat myös matkailijoita.

Teatteriesityksiä nähdään kahdella eri näyttämöllä: 464 -paikkaisella Minna-näyttämöllä ja 184 -paikkaisella Maria-näyttämöllä. Pienimuotoisia esityksiä tuotetaan myös kiertueille.

Kaupunginteatteri sijaitsee vain muutaman korttelin päässä Kuopion torista.

Kokousta tyylikkästi

Kuopion kaupunginteatteri vuokraa tilojaan myös erilaisiin tilaisuuksiin ja tapahtumiin. Molemmat näyttämöt soveltuvat erinomaisesti erilaisten kokousten, seminaarien, juhlien tai muiden tilaisuuksien järjestämiseen.

Käytössäsi on uusin näyttämötekniikka sekä teatterin ammattitaitoinen henkilökunta.

Kuopion kaupunginteatteri, Rintamamiestalo

Liittyvät tapahtumat

Tapahtumat

Mustapukuinen nainen

05.12.2023

Mustapukuinen nainen on modernien kauhunäytelmien klassikko. Esitys saa tukan pystyyn!..

Tapahtumat

Hytti nro 6

05.12.2023

Hytti nro 6 on Rosa Liksomin kirjoittama Finlandia-palkittu bestseller, josta on tehty myös Juho Kuosmasen ohjaama elokuvaversio. Nyt Hytti nro 6 nähd..

Tapahtumat

Sulasta rakkaudesta

07.12.2023

Kuopion kaupunginteatterin Maria-näyttämöllä nähdään Maria Jotunin kolmesta tekstistä tehty musiikillinen esitys. ..

Tapahtumat

Homma hoituu – The producers

07.12.2023

Hervoton, hävytön ja hauska musikaali lajinsa riemullisimmasta päästä! Esityskausi 8.9.2023-4.5.2024...

Tapahtumat

Onko täällä kuuma?

07.12.2023

Onko täällä kuuma? on avoin monologi naisen vaihdevuosista ja niiden mukanaan tuomista lisämausteista elämään. Esityskausi 16.9.2023-17.5.2024...

Tapahtumat

Homma hoituu – The producers

08.12.2023

Biodatasonaatti

08.12.2023

Tanssiteatteri Minimin syyskauden kantateos on Biodatasonaatti - tutkielma tanssijuudesta ja sen ruumiillisesta elämäkertatiedosta. Teos esitetään Kuo..

Tapahtumat

Maalari – Juho Rissanen

09.12.2023

Maalari – Juho Rissanen kertoo kuopiolaisesta taidemaalari Juho Rissasesta. Esityskausi 28.10.2023-8.5.2024...

Pudotuspeli

09.12.2023

Kuopion kaupunginteatterin Pudotuspeli kertoo työhönottohaastattelun viimeisestä vaiheesta. Esityskausi 8.11.2023-8.5.2024...

Tapahtumat

Kulttuurikeitto: Duojag

15.12.2023

Kulttuurikeitto tunnin mittainen lounastapahtuma, jossa keittolounaan lisäksi nautitaan tanssi- tai teatteriesityksestä. ..

Tapahtumat

Orffit – Lastenmusiikkikonsertti

11.12.2023

Orffit – lastenmusiikkikonsertti Kuopion kaupunginteatterin Maria-näyttämöllä 11.-12. joulukuuta 2023...

12.12.2023

13.12.2023

Kuopion kaupunginteatterin Maria-näyttämöllä nähdään Maria Jotunin kolmesta tekstistä tehty musiikillinen esitys. ..

Tapahtumat

Pudotuspeli

14.12.2023

Kuopion kaupunginteatterin Pudotuspeli kertoo työhönottohaastattelun viimeisestä vaiheesta. Esityskausi 8.11.2023-8.5.2024...

Tapahtumat

Sulasta rakkaudesta

14.12.2023

Kuopion kaupunginteatterin Maria-näyttämöllä nähdään Maria Jotunin kolmesta tekstistä tehty musiikillinen esitys. ..

Tapahtumat

Valontuojat – draamallinen joulukonsertti

15.12.2023

Tunnelmallinen joulukonsertti, jossa tulkitaan ikivihreitä joululauluja tanssin ja musiikin kautta...

Tapahtumat

Mustapukuinen nainen

15.12.2023

Mustapukuinen nainen on modernien kauhunäytelmien klassikko. Esitys saa tukan pystyyn!..

Tapahtumat

Hytti nro 6

15.12.2023

Hytti nro 6 on Rosa Liksomin kirjoittama Finlandia-palkittu bestseller, josta on tehty myös Juho Kuosmasen ohjaama elokuvaversio. Nyt Hytti nro 6 nähd..

Tapahtumat

Maalari – Juho Rissanen

16.12.2023

Maalari – Juho Rissanen kertoo kuopiolaisesta taidemaalari Juho Rissasesta. Esityskausi 28.10.2023-8.5.2024...

Tapahtumat

Pudotuspeli

16.12.2023

Kuopion kaupunginteatterin Pudotuspeli kertoo työhönottohaastattelun viimeisestä vaiheesta. Esityskausi 8.11.2023-8.5.2024...

Tapahtumat

Homma hoituu – The producers

16.12.2023

Hervoton, hävytön ja hauska musikaali lajinsa riemullisimmasta päästä! Esityskausi 8.9.2023-4.5.2024...

Tapahtumat

Onko täällä kuuma?

16.12.2023

Onko täällä kuuma? on avoin monologi naisen vaihdevuosista ja niiden mukanaan tuomista lisämausteista elämään. Esityskausi 16.9.2023-17.5.2024...

Tapahtumat

Maalari – Juho Rissanen

29.12.2023

Maalari – Juho Rissanen kertoo kuopiolaisesta taidemaalari Juho Rissasesta. Esityskausi 28.10.2023-8.5.2024...

Tapahtumat

Pudotuspeli

29.12.2023

Kuopion kaupunginteatterin Pudotuspeli kertoo työhönottohaastattelun viimeisestä vaiheesta. Esityskausi 8.11.2023-8.5.2024...

Tapahtumat

Maalari – Juho Rissanen

30.12.2023

05.01.2024

06.01.2024

Onko täällä kuuma? on avoin monologi naisen vaihdevuosista ja niiden mukanaan tuomista lisämausteista elämään. Esityskausi 16.9.2023-17.5.2024...

Tapahtumat

Maalari – Juho Rissanen

12.01.2024

13.01.2024

Pakkassirkus levä…(llään?)

14.01.2024

Kuopion Sirkuksen Pakkassirkus levä...(llään?) sijoittuu merenalaiseen fantasiamaailmaan. Esityskausi 13.1.-4.2.2024...

Tapahtumat

Pakkassirkus levä…(llään?)

18.01.2024

19.01.2024

Kuopion Sirkuksen Pakkassirkus levä...(llään?) sijoittuu merenalaiseen fantasiamaailmaan. Esityskausi 13.1.-4.2.2024...

Tapahtumat

Homma hoituu – The producers

20.01.2024

Hervoton, hävytön ja hauska musikaali lajinsa riemullisimmasta päästä! Esityskausi 8.9.2023-4.5.2024...

Tapahtumat

Pakkassirkus levä…(llään?)

21.01.2024

26.01.2024

Kuopion kaupunginteatterin Pudotuspeli kertoo työhönottohaastattelun viimeisestä vaiheesta. Esityskausi 8.11.2023-8.5.2024...

Tapahtumat

Maalari – Juho Rissanen

27.01.2024

Maalari – Juho Rissanen kertoo kuopiolaisesta taidemaalari Juho Rissasesta. Esityskausi 28.10.2023-8.5.2024...

Tapahtumat

Pakkassirkus levä…(llään?)

28.01.2024

02.02.2024

MOMO

03.02.2024

Koko perheen fantasiaseikkailu MOMO on Kuopion kaupunginteatterin ja Tanssiteatteri Minimin yhteistuotanto. Esityskausi 3.2.-23.5.2024...

Tapahtumat

Pakkassirkus levä…(llään?)

04.02.2024

Te naiset! – tahdon laulaa!

07.02.2024

Te naiset! – tahdon laulaa! on Lina Patrikaisen tähdittämä laulujen ilta. Esityskausi 7.2.-11.5.2024...

Tapahtumat

Isä

09.02.2024

Moneen kertaan palkittu näytelmä, jonka pääroolissa nähdään Esko Roine. Esityskausi 1.9.2023–17.5.2024...

Tapahtumat

MOMO

10.02.2024

Koko perheen fantasiaseikkailu MOMO on Kuopion kaupunginteatterin ja Tanssiteatteri Minimin yhteistuotanto. Esityskausi 3.2.-23.5.2024...

Tapahtumat

Voi luoja!

12.02.2024

Vierailuesityksenä nähtävä Voi luoja! kertoo Jumalan ja psykoterapeutti-Ellan haastavasta potilassuhteesta. Esitykset 12. ja 13.2.2024 klo 19...

Tapahtumat

Voi luoja!

13.02.2024

Vierailuesityksenä nähtävä Voi luoja! kertoo Jumalan ja psykoterapeutti-Ellan haastavasta potilassuhteesta. Esitykset 12. ja 13.2.2024 klo 19...

Tapahtumat

Maalari – Juho Rissanen

14.02.2024

Maalari – Juho Rissanen kertoo kuopiolaisesta taidemaalari Juho Rissasesta. Esityskausi 28.10.2023-8.5.2024...

Tapahtumat

Maalari – Juho Rissanen

15.02.2024

16.02.2024

Koko perheen fantasiaseikkailu MOMO on Kuopion kaupunginteatterin ja Tanssiteatteri Minimin yhteistuotanto. Esityskausi 3.2.-23.5.2024...

Tapahtumat

Homma hoituu – The producers

17.02.2024

Hervoton, hävytön ja hauska musikaali lajinsa riemullisimmasta päästä! Esityskausi 8.9.2023-4.5.2024...

Tapahtumat

Isä

18.02.2024

Moneen kertaan palkittu näytelmä, jonka pääroolissa nähdään Esko Roine. Esityskausi 1.9.2023–17.5.2024...

Tapahtumat

Pippendorfin kirjavat kummitukset

19.02.2024

Mauri Kunnaksen kirjaan perustuva näytelmä Pippendorfin kartanon kummituksista nähdään vierailuesityksenä Kuopion kaupunginteatterilla. Esitykset 19. ..

Tapahtumat

Pippendorfin kirjavat kummitukset

20.02.2024

Mauri Kunnaksen kirjaan perustuva näytelmä Pippendorfin kartanon kummituksista nähdään vierailuesityksenä Kuopion kaupunginteatterilla. Esitykset 19. ..

Tapahtumat

Te naiset! – tahdon laulaa!

21.02.2024

Te naiset! – tahdon laulaa! on Lina Patrikaisen tähdittämä laulujen ilta. Esityskausi 7.2.-11.5.2024...

Tapahtumat

Divet Show – Sex, Drag & Rock ’n’ Roll

22.02.2024

Suomen suosituin dragartisti Marko Vainio valloittaa Kuopion kaupunginteatterin uudella show'llaan. ..

Tapahtumat

Isä

23.02.2024

Moneen kertaan palkittu näytelmä, jonka pääroolissa nähdään Esko Roine. Esityskausi 1.9.2023–17.5.2024...

Tapahtumat

Maalari – Juho Rissanen

24.02.2024

Maalari – Juho Rissanen kertoo kuopiolaisesta taidemaalari Juho Rissasesta. Esityskausi 28.10.2023-8.5.2024...

Tapahtumat

Isä

28.02.2024

Moneen kertaan palkittu näytelmä, jonka pääroolissa nähdään Esko Roine. Esityskausi 1.9.2023–17.5.2024...

Tapahtumat

MOMO

02.02.2024

Koko perheen fantasiaseikkailu MOMO on Kuopion kaupunginteatterin ja Tanssiteatteri Minimin yhteistuotanto. Esityskausi 3.2.-23.5.2024...

Tapahtumat

Pakkassirkus levä…(llään?)

03.02.2024

Kuopion Sirkuksen Pakkassirkus levä...(llään?) sijoittuu merenalaiseen fantasiamaailmaan. Esityskausi 13.1.-4.2.2024...

Tapahtumat

Pakkassirkus levä…(llään?)

03.02.2024

Kuopion Sirkuksen Pakkassirkus levä...(llään?) sijoittuu merenalaiseen fantasiamaailmaan. Esityskausi 13.1.-4.2.2024...

Tapahtumat

Te naiset! – tahdon laulaa!

10.02.2024

Te naiset! – tahdon laulaa! on Lina Patrikaisen tähdittämä laulujen ilta. Esityskausi 7.2.-11.5.2024...

Tapahtumat

Isä

10.02.2024

Moneen kertaan palkittu näytelmä, jonka pääroolissa nähdään Esko Roine. Esityskausi 1.9.2023–17.5.2024...

Tapahtumat

Onko täällä kuuma?

10.02.2024

Onko täällä kuuma? on avoin monologi naisen vaihdevuosista ja niiden mukanaan tuomista lisämausteista elämään. Esityskausi 16.9.2023-17.5.2024...

Tapahtumat

Pudotuspeli

14.02.2024

Kuopion kaupunginteatterin Pudotuspeli kertoo työhönottohaastattelun viimeisestä vaiheesta. Esityskausi 8.11.2023-8.5.2024...

Tapahtumat

Pudotuspeli

15.02.2024

Kuopion kaupunginteatterin Pudotuspeli kertoo työhönottohaastattelun viimeisestä vaiheesta. Esityskausi 8.11.2023-8.5.2024...

Tapahtumat

Te naiset! – tahdon laulaa!

16.02.2024

Te naiset! – tahdon laulaa! on Lina Patrikaisen tähdittämä laulujen ilta. Esityskausi 7.2.-11.5.2024...

Tapahtumat

Isä

17.02.2024

Moneen kertaan palkittu näytelmä, jonka pääroolissa nähdään Esko Roine. Esityskausi 1.9.2023–17.5.2024...

Tapahtumat

Onko täällä kuuma?

17.02.2024

Onko täällä kuuma? on avoin monologi naisen vaihdevuosista ja niiden mukanaan tuomista lisämausteista elämään. Esityskausi 16.9.2023-17.5.2024...

Tapahtumat

Pippendorfin kirjavat kummitukset

20.02.2024

Mauri Kunnaksen kirjaan perustuva näytelmä Pippendorfin kartanon kummituksista nähdään vierailuesityksenä Kuopion kaupunginteatterilla. Esitykset 19. ..

Tapahtumat

Pudotuspeli

24.02.2024

Kuopion kaupunginteatterin Pudotuspeli kertoo työhönottohaastattelun viimeisestä vaiheesta. Esityskausi 8.11.2023-8.5.2024...

Tapahtumat

Homma hoituu – The producers

24.02.2024

Hervoton, hävytön ja hauska musikaali lajinsa riemullisimmasta päästä! Esityskausi 8.9.2023-4.5.2024...

Tapahtumat

Onko täällä kuuma?

24.02.2024

Onko täällä kuuma? on avoin monologi naisen vaihdevuosista ja niiden mukanaan tuomista lisämausteista elämään. Esityskausi 16.9.2023-17.5.2024...

Tapahtumat

Isä

29.02.2024

Moneen kertaan palkittu näytelmä, jonka pääroolissa nähdään Esko Roine. Esityskausi 1.9.2023–17.5.2024...

Tapahtumat

Homma hoituu – The producers

01.03.2024

Hervoton, hävytön ja hauska musikaali lajinsa riemullisimmasta päästä! Esityskausi 8.9.2023-4.5.2024...

Tapahtumat

MOMO

02.03.2024

Koko perheen fantasiaseikkailu MOMO on Kuopion kaupunginteatterin ja Tanssiteatteri Minimin yhteistuotanto. Esityskausi 3.2.-23.5.2024...

Tapahtumat

MOMO

07.03.2024

08.03.2024

09.03.2024

Moneen kertaan palkittu näytelmä, jonka pääroolissa nähdään Esko Roine. Esityskausi 1.9.2023–17.5.2024...

Tapahtumat

Maalari – Juho Rissanen

15.03.2024

Maalari – Juho Rissanen kertoo kuopiolaisesta taidemaalari Juho Rissasesta. Esityskausi 28.10.2023-8.5.2024...

Tapahtumat

Isä

16.03.2024

Tanssien tähtiin show

20.03.2024

Tanssien Tähtiin Show tuo lavalle tv:stä tutut ammattitanssijat. Vierailuesitys nähdään Kuopion kaupunginteatterin Minna-näyttämöllä 20.3.2024...

Tapahtumat

Isä

21.03.2024

Moneen kertaan palkittu näytelmä, jonka pääroolissa nähdään Esko Roine. Esityskausi 1.9.2023–17.5.2024...

Tapahtumat

MOMO

22.03.2024

Koko perheen fantasiaseikkailu MOMO on Kuopion kaupunginteatterin ja Tanssiteatteri Minimin yhteistuotanto. Esityskausi 3.2.-23.5.2024...

Tapahtumat

Maalari – Juho Rissanen

23.03.2024

Maalari – Juho Rissanen kertoo kuopiolaisesta taidemaalari Juho Rissasesta. Esityskausi 28.10.2023-8.5.2024...

Tapahtumat

Onko täällä kuuma?

24.03.2024

Onko täällä kuuma? on avoin monologi naisen vaihdevuosista ja niiden mukanaan tuomista lisämausteista elämään. Esityskausi 16.9.2023-17.5.2024...

Tapahtumat

Onko täällä kuuma?

01.03.2024

Onko täällä kuuma? on avoin monologi naisen vaihdevuosista ja niiden mukanaan tuomista lisämausteista elämään. Esityskausi 16.9.2023-17.5.2024...

Tapahtumat

Te naiset! – tahdon laulaa!

02.03.2024

Te naiset! – tahdon laulaa! on Lina Patrikaisen tähdittämä laulujen ilta. Esityskausi 7.2.-11.5.2024...

Tapahtumat

Pudotuspeli

02.03.2024

Kuopion kaupunginteatterin Pudotuspeli kertoo työhönottohaastattelun viimeisestä vaiheesta. Esityskausi 8.11.2023-8.5.2024...

Tapahtumat

Maalari – Juho Rissanen

02.03.2024

Maalari – Juho Rissanen kertoo kuopiolaisesta taidemaalari Juho Rissasesta. Esityskausi 28.10.2023-8.5.2024...

Tapahtumat

Te naiset! – tahdon laulaa!

08.03.2024

Te naiset! – tahdon laulaa! on Lina Patrikaisen tähdittämä laulujen ilta. Esityskausi 7.2.-11.5.2024...

Tapahtumat

Onko täällä kuuma?

09.03.2024

Onko täällä kuuma? on avoin monologi naisen vaihdevuosista ja niiden mukanaan tuomista lisämausteista elämään. Esityskausi 16.9.2023-17.5.2024...

Tapahtumat

Homma hoituu – The producers

09.03.2024

Hervoton, hävytön ja hauska musikaali lajinsa riemullisimmasta päästä! Esityskausi 8.9.2023-4.5.2024...

Tapahtumat

Pudotuspeli

15.03.2024

Kuopion kaupunginteatterin Pudotuspeli kertoo työhönottohaastattelun viimeisestä vaiheesta. Esityskausi 8.11.2023-8.5.2024...

Tapahtumat

(melkein) Kaikki minusta

16.03.2024

Lari Halmeen monologinäytelmä kertoo parisuhteesta ja näyttelijän ammatista. Vierailuesitys nähdään 16.3.2024 Kuopion kaupunginteatterilla...

Tapahtumat

Homma hoituu – The producers

16.03.2024

Hervoton, hävytön ja hauska musikaali lajinsa riemullisimmasta päästä! Esityskausi 8.9.2023-4.5.2024...

Tapahtumat

Onko täällä kuuma?

16.03.2024

Onko täällä kuuma? on avoin monologi naisen vaihdevuosista ja niiden mukanaan tuomista lisämausteista elämään. Esityskausi 16.9.2023-17.5.2024...

Tapahtumat

Te naiset! – tahdon laulaa!

22.03.2024

Te naiset! – tahdon laulaa! on Lina Patrikaisen tähdittämä laulujen ilta. Esityskausi 7.2.-11.5.2024...

Tapahtumat

Pudotuspeli

23.03.2024

Kuopion kaupunginteatterin Pudotuspeli kertoo työhönottohaastattelun viimeisestä vaiheesta. Esityskausi 8.11.2023-8.5.2024...

Tapahtumat

Homma hoituu – The producers

23.03.2024

Hervoton, hävytön ja hauska musikaali lajinsa riemullisimmasta päästä! Esityskausi 8.9.2023-4.5.2024...

Tapahtumat

Onko täällä kuuma?

23.03.2024

Onko täällä kuuma? on avoin monologi naisen vaihdevuosista ja niiden mukanaan tuomista lisämausteista elämään. Esityskausi 16.9.2023-17.5.2024...

Tapahtumat

Isä

03.04.2024

Moneen kertaan palkittu näytelmä, jonka pääroolissa nähdään Esko Roine. Esityskausi 1.9.2023–17.5.2024...

Tapahtumat

Homma hoituu – The producers

05.04.2024

Hervoton, hävytön ja hauska musikaali lajinsa riemullisimmasta päästä! Esityskausi 8.9.2023-4.5.2024...

Tapahtumat

Maalari – Juho Rissanen

06.04.2024

Maalari – Juho Rissanen kertoo kuopiolaisesta taidemaalari Juho Rissasesta. Esityskausi 28.10.2023-8.5.2024...

Tapahtumat

Suomifilmin salaiset kansiot

10.04.2024

Kuopion kaupunginteatterilla nähdään 10.4. vierailuesityksenä Suomifilmin salaiset kansiot, joka kirjoittaa suomifilmin historiaa uusiksi hillittömäll..

Tapahtumat

Isä

12.04.2024

Moneen kertaan palkittu näytelmä, jonka pääroolissa nähdään Esko Roine. Esityskausi 1.9.2023–17.5.2024...

Tapahtumat

Maalari – Juho Rissanen

13.04.2024

Maalari – Juho Rissanen kertoo kuopiolaisesta taidemaalari Juho Rissasesta. Esityskausi 28.10.2023-8.5.2024...

Tapahtumat

Lapin taikaa

14.04.2024

Lapin taikaa -konsertti tuo Lapin tunnelmaa keskelle Savoa, Kuopion kaupunginteatteriin...

Tapahtumat

FAME-musikaali

18.04.2024

Kuopion taidelukio Lumitin FAME-musikaali kertoo 1980-luvun New Yorkista, jossa elävän taiteen opiskelijat tavoittelevat unelmiaan. Esityskausi 18.4.-..

Tapahtumat

FAME-musikaali

19.04.2024

20.04.2024

Moneen kertaan palkittu näytelmä, jonka pääroolissa nähdään Esko Roine. Esityskausi 1.9.2023–17.5.2024...

Tapahtumat

Ellen Babić

22.04.2024

Riksteaternin vierailuesitys Kuopion kaupunginteatterilla kertoo kolmen ihmisen yhteisestä koti-illasta, joka muuttuu vastakkainasetteluksi...

Tapahtumat

FAME-musikaali

24.04.2024

Kuopion taidelukio Lumitin FAME-musikaali kertoo 1980-luvun New Yorkista, jossa elävän taiteen opiskelijat tavoittelevat unelmiaan. Esityskausi 18.4.-..

Tapahtumat

FAME-musikaali

26.04.2024

Kuopion taidelukio Lumitin FAME-musikaali kertoo 1980-luvun New Yorkista, jossa elävän taiteen opiskelijat tavoittelevat unelmiaan. Esityskausi 18.4.-..

Tapahtumat

Homma hoituu – The producers

27.04.2024

Hervoton, hävytön ja hauska musikaali lajinsa riemullisimmasta päästä! Esityskausi 8.9.2023-4.5.2024...

Tapahtumat

FAME-musikaali

28.04.2024

30.04.2024

Hervoton, hävytön ja hauska musikaali lajinsa riemullisimmasta päästä! Esityskausi 8.9.2023-4.5.2024...

Tapahtumat

Onko täällä kuuma?

05.04.2024

Onko täällä kuuma? on avoin monologi naisen vaihdevuosista ja niiden mukanaan tuomista lisämausteista elämään. Esityskausi 16.9.2023-17.5.2024...

Tapahtumat

Pudotuspeli

06.04.2024

Kuopion kaupunginteatterin Pudotuspeli kertoo työhönottohaastattelun viimeisestä vaiheesta. Esityskausi 8.11.2023-8.5.2024...

Tapahtumat

Te naiset! – tahdon laulaa!

06.04.2024

Te naiset! – tahdon laulaa! on Lina Patrikaisen tähdittämä laulujen ilta. Esityskausi 7.2.-11.5.2024...

Tapahtumat

Pudotuspeli

13.04.2024

Kuopion kaupunginteatterin Pudotuspeli kertoo työhönottohaastattelun viimeisestä vaiheesta. Esityskausi 8.11.2023-8.5.2024...

Tapahtumat

Homma hoituu – The producers

13.04.2024

Hervoton, hävytön ja hauska musikaali lajinsa riemullisimmasta päästä! Esityskausi 8.9.2023-4.5.2024...

Tapahtumat

Onko täällä kuuma?

13.04.2024

Onko täällä kuuma? on avoin monologi naisen vaihdevuosista ja niiden mukanaan tuomista lisämausteista elämään. Esityskausi 16.9.2023-17.5.2024...

Tapahtumat

FAME-musikaali

18.04.2024

Kuopion taidelukio Lumitin FAME-musikaali kertoo 1980-luvun New Yorkista, jossa elävän taiteen opiskelijat tavoittelevat unelmiaan. Esityskausi 18.4.-..

Tapahtumat

Maalari – Juho Rissanen

19.04.2024

Maalari – Juho Rissanen kertoo kuopiolaisesta taidemaalari Juho Rissasesta. Esityskausi 28.10.2023-8.5.2024...

Tapahtumat

MOMO

20.04.2024

Koko perheen fantasiaseikkailu MOMO on Kuopion kaupunginteatterin ja Tanssiteatteri Minimin yhteistuotanto. Esityskausi 3.2.-23.5.2024...

Tapahtumat

Te naiset! – tahdon laulaa!

20.04.2024

Te naiset! – tahdon laulaa! on Lina Patrikaisen tähdittämä laulujen ilta. Esityskausi 7.2.-11.5.2024...

Tapahtumat

Onko täällä kuuma?

27.04.2024

Onko täällä kuuma? on avoin monologi naisen vaihdevuosista ja niiden mukanaan tuomista lisämausteista elämään. Esityskausi 16.9.2023-17.5.2024...

Tapahtumat

Maalari – Juho Rissanen

27.04.2024

Maalari – Juho Rissanen kertoo kuopiolaisesta taidemaalari Juho Rissasesta. Esityskausi 28.10.2023-8.5.2024...

Tapahtumat

Pudotuspeli

27.04.2024

Kuopion kaupunginteatterin Pudotuspeli kertoo työhönottohaastattelun viimeisestä vaiheesta. Esityskausi 8.11.2023-8.5.2024...

Tapahtumat

Onko täällä kuuma?

30.04.2024

Onko täällä kuuma? on avoin monologi naisen vaihdevuosista ja niiden mukanaan tuomista lisämausteista elämään. Esityskausi 16.9.2023-17.5.2024...

Tapahtumat

Isä

02.05.2024

Moneen kertaan palkittu näytelmä, jonka pääroolissa nähdään Esko Roine. Esityskausi 1.9.2023–17.5.2024...

Tapahtumat

Maalari – Juho Rissanen

03.05.2024

Maalari – Juho Rissanen kertoo kuopiolaisesta taidemaalari Juho Rissasesta. Esityskausi 28.10.2023-8.5.2024...

Tapahtumat

MOMO

04.05.2024

Koko perheen fantasiaseikkailu MOMO on Kuopion kaupunginteatterin ja Tanssiteatteri Minimin yhteistuotanto. Esityskausi 3.2.-23.5.2024...

Tapahtumat

FAME-musikaali

05.05.2024

Kuopion taidelukio Lumitin FAME-musikaali kertoo 1980-luvun New Yorkista, jossa elävän taiteen opiskelijat tavoittelevat unelmiaan. Esityskausi 18.4.-..

Tapahtumat

Maalari – Juho Rissanen

08.05.2024

Maalari – Juho Rissanen kertoo kuopiolaisesta taidemaalari Juho Rissasesta. Esityskausi 28.10.2023-8.5.2024...

Tapahtumat

Isä

10.05.2024

Moneen kertaan palkittu näytelmä, jonka pääroolissa nähdään Esko Roine. Esityskausi 1.9.2023–17.5.2024...

Tapahtumat

MOMO

11.05.2024

Koko perheen fantasiaseikkailu MOMO on Kuopion kaupunginteatterin ja Tanssiteatteri Minimin yhteistuotanto. Esityskausi 3.2.-23.5.2024...

Tapahtumat

Isä

17.05.2024

Moneen kertaan palkittu näytelmä, jonka pääroolissa nähdään Esko Roine. Esityskausi 1.9.2023–17.5.2024...

Tapahtumat

FAME-musikaali

18.05.2024

Kuopion taidelukio Lumitin FAME-musikaali kertoo 1980-luvun New Yorkista, jossa elävän taiteen opiskelijat tavoittelevat unelmiaan. Esityskausi 18.4.-..

Tapahtumat

MOMO

21.05.2024

Koko perheen fantasiaseikkailu MOMO on Kuopion kaupunginteatterin ja Tanssiteatteri Minimin yhteistuotanto. Esityskausi 3.2.-23.5.2024...

Tapahtumat

Korhosen muotokuva

22.05.2024

Groteski tuhokuvaelma ja kaunis rakkaustarina on leikin ylistys nykynukketeatterin muodossa. Esitykset 21.-22.5.2024...

Tapahtumat

MOMO

23.05.2024

Vihreä sali soi

25.05.2024

Kirjailija Sirpa Kähkösen elämyksellinen, monitaiteinen esitys Vihreä sali soi kertoo kuoleman ylittävästä rakkaudesta ja luontoon sulautumisen onnest..

Tapahtumat

Pudotuspeli

03.05.2024

Kuopion kaupunginteatterin Pudotuspeli kertoo työhönottohaastattelun viimeisestä vaiheesta. Esityskausi 8.11.2023-8.5.2024...

Tapahtumat

Te naiset! – tahdon laulaa!

04.05.2024

Te naiset! – tahdon laulaa! on Lina Patrikaisen tähdittämä laulujen ilta. Esityskausi 7.2.-11.5.2024...

Tapahtumat

Homma hoituu – The producers

04.05.2024

Hervoton, hävytön ja hauska musikaali lajinsa riemullisimmasta päästä! Esityskausi 8.9.2023-4.5.2024...

Tapahtumat

Onko täällä kuuma?

04.05.2024

Onko täällä kuuma? on avoin monologi naisen vaihdevuosista ja niiden mukanaan tuomista lisämausteista elämään. Esityskausi 16.9.2023-17.5.2024...

Tapahtumat

Pudotuspeli

08.05.2024

Kuopion kaupunginteatterin Pudotuspeli kertoo työhönottohaastattelun viimeisestä vaiheesta. Esityskausi 8.11.2023-8.5.2024...

Tapahtumat

FAME-musikaali

10.05.2024

Kuopion taidelukio Lumitin FAME-musikaali kertoo 1980-luvun New Yorkista, jossa elävän taiteen opiskelijat tavoittelevat unelmiaan. Esityskausi 18.4.-..

Tapahtumat

Silvon sensaatiomaiset seikkailut

10.05.2024

Vuoden 1948 lokakuusta ja Suomen ensimmäisestä kuulennosta inspiroituvan esityksen keskiössä on 17-vuotias vaneritehtaan poika...

Tapahtumat

Te naiset! – tahdon laulaa!

11.05.2024

Te naiset! – tahdon laulaa! on Lina Patrikaisen tähdittämä laulujen ilta. Esityskausi 7.2.-11.5.2024...

Tapahtumat

FAME-musikaali

11.05.2024

Kuopion taidelukio Lumitin FAME-musikaali kertoo 1980-luvun New Yorkista, jossa elävän taiteen opiskelijat tavoittelevat unelmiaan. Esityskausi 18.4.-..

Tapahtumat

Onko täällä kuuma?

17.05.2024

Onko täällä kuuma? on avoin monologi naisen vaihdevuosista ja niiden mukanaan tuomista lisämausteista elämään. Esityskausi 16.9.2023-17.5.2024...

Tapahtumat

FAME-musikaali

18.05.2024

Kuopion taidelukio Lumitin FAME-musikaali kertoo 1980-luvun New Yorkista, jossa elävän taiteen opiskelijat tavoittelevat unelmiaan. Esityskausi 18.4.-..

Tapahtumat

Korhosen muotokuva

21.05.2024

Groteski tuhokuvaelma ja kaunis rakkaustarina on leikin ylistys nykynukketeatterin muodossa. Esitykset 21.-22.5.2024...

Tapahtumat

MOMO

23.05.2024

Koko perheen fantasiaseikkailu MOMO on Kuopion kaupunginteatterin ja Tanssiteatteri Minimin yhteistuotanto. Esityskausi 3.2.-23.5.2024...

Tapahtumat

Vihreä sali soi

25.05.2024

Kirjailija Sirpa Kähkösen elämyksellinen, monitaiteinen esitys Vihreä sali soi kertoo kuoleman ylittävästä rakkaudesta ja luontoon sulautumisen onnest..

Tarjoukset ja tuotteet

Show & Dinner

Vietä ikimuistoinen hetki teatterissa! Show & Dinner -paketilla pääset mukaan unohtumattomalle teatteri- ja makumatkalle tasokkaan esityksen ja erinomaisen menun parissa. Buffet katetaan lämpiöön kaksi tuntia ennen iltaesityksiä tai päiväesitysten jälkeen.

alk. 65 € / hlö, min. 20hlö (ennakkovaraus)

Katso lisää