Kylpylähotelli Rauhalahden energiaremontti valmistui

Kylpylähotelli Rauhalahden energiaremontti valmistui

  Marika Pulkkinen • 11.05.2021

Energiaremontti leikkaa hiilijalanjälkeä
800 lentomatkan verran vuodessa

Ympäristöystävällisyys ja kestävä kehitys ovat luonteva osa Kylpylähotelli Rauhalahden toimintaa. Vastavalmistunut energiaremontti pienentää hotellin hiilijalanjälkeä, energialaskua sekä parantaa kiinteistön olosuhteita.

Energiatehokkuus on ekotehokkuutta. Nyt valmistunut energiaremontti pienentää hotellin hiilijalanjälkeä 101 tonnia vuodessa, mikä vastaa noin 720 000 kilometrin ajoa vähäpäästöisellä autolla tai 840 edestakaista lentoa Helsingistä Tukholmaan. Energiakustannuksia säästyy yhteensä noin 740 000 euroa.

”Taloudellisen puolen lisäksi tämä on arvokysymys. Myös meidän asiakkaamme arvostavat kestävää kehitystä”, kertoo Kylpylähotelli Rauhalahden hotellinjohtaja Maarit Paunonen.

”Ympäristö on meille tärkeä asia, ja teemme sen eteen päivittäin pieniä asioita. Meidän ylijäämäruoat eivät esimerkiksi päädy roskikseen, vaan löytävät syöjät ResQ-palvelun kautta. Lisäksi me huolehdimme lähiluonnon siisteydestä. Nyt keväällä haemme Green Key -ympäristömerkkiä, johon sisältyy monia osa-alueita.”, Paunonen jatkaa.

Kallaveden rannalla ja luonnonsuojelualueen kainalossa sijaitsevaan kylpylähotelliin kuuluu yksitoista erillistä rakennusta. Hotellin päärakennus on rakennettu 1980-luvun alkupuolella, ja siinä on 106 huonetta. Päärakennuksen lisäksi kokonaisuuteen kuuluu huoneistohotelli, studiohotelli, tilausravintolana toimiva Jätkänkämppä ja savusauna.

Saatat olla kiinnostunut

Yritykset

Kylpylähotelli Rauhalahti

Yritykset

Jätkänkämppä

Yritykset

Matkailukeskus Rauhalahti