Veneily

Veneilijöiden palvelut ja vierassatamat

Järvi-Suomen sydämessä sijaitseva Kuopion Matkustajasatama on Vuoksen vesistön vilkkain satama, johon on Saimaan kanavan ja Savonlinnan kautta yhteys mereltä saakka sekä edelleen pohjoisemmaksi Tahkon ja Iisalmen vesireiteille sekä Iisalmesta Kiuruveden suuntaan. Savonlinnasta Kuopioon voi veneillä joko Heinäveden tai Varkauden kautta, vaikkapa Leppävirralla pysähtyen. Kuopion retkisatamaverkosto on Suomen suurin ja saaristoista löytyykin upeita rantautumispaikkoja, joissa voi yöpymisen lisäksi myös retkeillä, marjastaa tai sienestää.

Kuopion vilkkaan matkustajasataman, Maljalahden vieraslaiturissa veneilijöiden palveluihin kuuluvat muun muassa polttoainejakelu, septitankin tyhjennys sekä vesipiste. Satamasta voi myös vuokrata esimerkiksi SUP-lautoja, kanootteja ja vesijettejä.  Lähin kauppa sijaitsee vain parin sadan metrin päässä satamatorin vieressä ja aivan äärellään ovat myös alueen kesäiset ravintolat terasseineen. Kuopion torille matkaa tulee noin kilometrin verran, ja kaupungissa liikkuminen onnistuu kätevästi vaikkapa sataman kautta kulkevalla kaupunkijunalla. Yöpymiseen sopii myös sataman vieressä olevan Scandic Kuopion laituri, jossa hotellin palvelut saunoineen ja aamiaisineen ovat aivan vieressä. Hotellista voi myös vuokrata polkupyörän kaupungilla tai uimarannalla pistäytymistä varten. Kuuluisa Väinölänniemen ulkoilualue upeine hiekkarantoineen sijaitsee näköyhteyden päässä molemmista paikoista.

Rauhallisempia vierassatamia löytyy Väinölänniemen takaa Kuopionlahdelta sekä Rauhalahden Jätkänkämpän laiturista, jonka läheisyydessä ovat myös Kylpylä-Hotelli Rauhalahden sekä läheisen leirintäalueen palvelut. Retkisatamista yöpymiseen sopivat hyvin muun muassa Iivarinsalon ja Hietasalon saaret, joissa molemmissa on wc, keittokatos, upea hiekkaranta ja mahdollisuuksia retkeilyyn sekä pienempi Hauto-Koisti, jossa on myös sauna.

Moni suuntaa Kuopiosta edelleen Juankosken ja Nilsiän kautta Tahkon matkailualueelle, jonne on matkaa 72 kilometrin verran. Tahkon Vesireitti kulkee Karjalankosken ja Juankosken itsepalvelusulkujen sekä Lastukosken kanavan kautta. Tämä yksi Suomen kauneimmista  soveltuu myös melojille sekä vaikkapa kirkkoveneellä soutamiseen. Reitin varrella on suojaisia poukamia joissa voi pitää taukoa tai yöpyä sekä vieraslaitureita, retkisatamia sekä varsinkin määränpäässä upeat matkailukeskuksen palvelut runsaan tapahtumatarjonnan kera. Polttoainetta matkan varrella saa Juankoskelta sekä Nilsiästä, joka on viimeinen pysähdyspaikka ennen Tahkoa. Kuopiosta Tahkon Vesireitille on yhteys myös Vehmersalmen, Summan kanavan ja Riistaveden kautta. Vesireitin päätepiste on Varpaisjärvellä.

Myös Kuopio-Iisalmi välinen vesireitti houkuttelee kauneudellaan. Maaningan ja Lapinlahden kautta Iisalmeen kulkevan reitin varrella on kaksi sulkukanavaa, Ahkionlahden ja Nerkoon kanavat. Iisalmen satamassa veneilijöitä hemmotellaan hyvien satamapalveluiden lisäksi myös alle 400 metrin päässä olevan kaupunkikeskustan palvelutarjonnalla ja tapahtumilla.