Jaettu tulevaisuus -työpaja
Jaettu tulevaisuus -työpaja
Yli 60-vuotiaille suunnattu taidetyöpaja Kuopion kansalaisopistolla maanantaisin klo 13-15!

Komediailmiö vuodelta 2002, Kiviä taskussa, saapuu Kuopion kaupunginteatteriin vierailuesityksenä 27. ja 28. marraskuuta 2023!

Suomen tunnetuimpiin urkutaiteilijoihin kuuluva Ville Urponen kertoo esitelmässään suomalaisista 1800-luvun urkumusiikin ja urkutaiteen tekijöistä.
Kuopion kaupunginteatterin Maria-näyttämöllä nähdään Maria Jotunin kolmesta tekstistä tehty musiikillinen esitys.
Tule tutustumaan Lumoavaan, virittäytymään jouluun ja tekemään korulöytöjä joko sinulle itsellesi tai lahjaksi läheisille.
Maalari – Juho Rissanen kertoo kuopiolaisesta taidemaalari Juho Rissasesta. Esityskausi 28.10.2023-8.5.2024.
Kuopion kaupunginteatterin Pudotuspeli kertoo työhönottohaastattelun viimeisestä vaiheesta. Esityskausi 8.11.2023-8.5.2024.
Tislaamokierroksilla pääset tutustumaan Lignell & Piispasen 170-vuoden historiaan sekä alkoholin valmistukseen.
Tanssiteatteri Minimin syyskauden kantateos on Biodatasonaatti - tutkielma tanssijuudesta ja sen ruumiillisesta elämäkertatiedosta. Teos esitetään Kuopion kaupunginteatterin Maria-näyttämöllä.
Tahkon Talviteatteri esittää: Kaikkien aikojen viikonloppu! Esitykset Break Sokos Hotel Tahkon uudistetuissa tapahtumatiloissa 16.11.2023-1.3.2024. Esityksen kesto on noin 2 tuntia sisältäen väliajan.
Pala Hollywoodia glamoureineen ja upeine esityksineen saapuu Savon sydämeen! Las Vegas rantautuu Kunnonpaikkaan syksyllä, kun pikkujouluja vietetään perjantaisin 17.11., 1.12. ja 8.12.
Maalari – Juho Rissanen kertoo kuopiolaisesta taidemaalari Juho Rissasesta. Esityskausi 28.10.2023-8.5.2024.
Mustapukuinen nainen on modernien kauhunäytelmien klassikko. Esitys saa tukan pystyyn!
Hytti nro 6 on Rosa Liksomin kirjoittama Finlandia-palkittu bestseller, josta on tehty myös Juho Kuosmasen ohjaama elokuvaversio. Nyt Hytti nro 6 nähdään myös teatterin lavalla!
Tislaamokierroksilla pääset tutustumaan Lignell & Piispasen 170-vuoden historiaan sekä alkoholin valmistukseen.
Yli 60-vuotiaille suunnattu taidetyöpaja Kuopion kansalaisopistolla maanantaisin klo 13-15!
Kuopion kaupunginteatterin ja Tanssiteatteri Minimin jouluriehassa luvassa avoimet harjoitukset, jouluista yhteislaulua, bingo ja askartelua.
Mustapukuinen nainen on modernien kauhunäytelmien klassikko. Esitys saa tukan pystyyn!
Hytti nro 6 on Rosa Liksomin kirjoittama Finlandia-palkittu bestseller, josta on tehty myös Juho Kuosmasen ohjaama elokuvaversio. Nyt Hytti nro 6 nähdään myös teatterin lavalla!
Tahkon talvikauden avajaisia vietetään 6.-10.12.2023. Luvassa on livemusiikkia, after ski -kauden avaus ja hyvää ruokaa.
Kuopion kaupunginteatterin Maria-näyttämöllä nähdään Maria Jotunin kolmesta tekstistä tehty musiikillinen esitys.
Tislaamokierroksilla pääset tutustumaan Lignell & Piispasen 170-vuoden historiaan sekä alkoholin valmistukseen.
Hervoton, hävytön ja hauska musikaali lajinsa riemullisimmasta päästä! Esityskausi 8.9.2023-4.5.2024.
Tule tutustumaan Lumoavaan, virittäytymään jouluun ja tekemään korulöytöjä joko sinulle itsellesi tai lahjaksi läheisille.
Tislaamokierroksilla pääset tutustumaan Lignell & Piispasen 170-vuoden historiaan sekä alkoholin valmistukseen.
Tahkon Talviteatteri esittää: Kaikkien aikojen viikonloppu! Esitykset Break Sokos Hotel Tahkon uudistetuissa tapahtumatiloissa 16.11.2023-1.3.2024. Esityksen kesto on noin 2 tuntia sisältäen väliajan.
Maalari – Juho Rissanen kertoo kuopiolaisesta taidemaalari Juho Rissasesta. Esityskausi 28.10.2023-8.5.2024.
Tanssiteatteri Minimin syyskauden kantateos on Biodatasonaatti - tutkielma tanssijuudesta ja sen ruumiillisesta elämäkertatiedosta. Teos esitetään Kuopion kaupunginteatterin Maria-näyttämöllä.
Lignell & Piispasen Joulutastingissä tutustutaan vuoden 2023 uutuusglögeihin sekä saadaan vinkkejä joulun juhlajuomiin.
Tahkon Talviteatteri esittää: Kaikkien aikojen viikonloppu! Esitykset Break Sokos Hotel Tahkon uudistetuissa tapahtumatiloissa 16.11.2023-1.3.2024. Esityksen kesto on noin 2 tuntia sisältäen väliajan.
Yli 60-vuotiaille suunnattu taidetyöpaja Kuopion kansalaisopistolla maanantaisin klo 13-15!
Suunnittele ja valmista Hali-vaneriosista korvikset juuri omaan makuusi ammattilaisten opastuksella - skumppalasin äärellä.
Kuopion kaupunginteatterin Maria-näyttämöllä nähdään Maria Jotunin kolmesta tekstistä tehty musiikillinen esitys.
Kuopion kaupunginteatterin Pudotuspeli kertoo työhönottohaastattelun viimeisestä vaiheesta. Esityskausi 8.11.2023-8.5.2024.
Tule tutustumaan Lumoavaan, virittäytymään jouluun ja tekemään korulöytöjä joko sinulle itsellesi tai lahjaksi läheisille.
Kuopion kaupunginteatterin Maria-näyttämöllä nähdään Maria Jotunin kolmesta tekstistä tehty musiikillinen esitys.
Kulttuurikeitto tunnin mittainen lounastapahtuma, jossa keittolounaan lisäksi nautitaan tanssi- tai teatteriesityksestä.
Tislaamokierroksilla pääset tutustumaan Lignell & Piispasen 170-vuoden historiaan sekä alkoholin valmistukseen.
Elävä joulukalenteri näyttää alle tunnissa kaiken olennaisen ja epäolennaisen joulusta Puijon Majalla 18.11. ja 15.12.
Maalari – Juho Rissanen kertoo kuopiolaisesta taidemaalari Juho Rissasesta. Esityskausi 28.10.2023-8.5.2024.
Kuopion kaupunginteatterin Pudotuspeli kertoo työhönottohaastattelun viimeisestä vaiheesta. Esityskausi 8.11.2023-8.5.2024.
Tislaamokierroksilla pääset tutustumaan Lignell & Piispasen 170-vuoden historiaan sekä alkoholin valmistukseen.
Kuopion eläinpuistossa Vehmasmäessä joulukatrilli livesäestyksellä! Katrillissa esiintyjinä Lellukan tallin nuoriso ja tonttuponit, solistina Tuire Nyyssönen.
Maailmanluokan koko perheen taikanäytös ainutlaatuisessa taikateatterissa Nilsiässä!

Vuoden viimeisenä perjantaina järjestetään vuoden viimeinen yleisöopastus RIISAssa. Opastus keskittyy Pyhyyden portailla -kokoelmanäyttelyyn.