Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

  • Tämä tapahtuma on mennyt.

Tarja Turunen ”Yhdessä jouluna” -konsertti

joulukuu 7 klo 19:00 - 21:00

39,90€

Tarja Turunen ”Yhdessä jouluna” -konsertti Kuopion Tuomiokirkossa 7.12.2019 klo 19.

Kansainvälisesti menestyneitä ja mainetta saavuttaneita tähtiesiintyjiä ei juurikaan ole suomalaiskirkoissa nähty esiintymässä, mutta ensi joulun aikaan nähdään. Euroopan valovoimaisimpien naisartistien joukkoon kuuluva Tarja Turunen lähtee joulun kunniaksi laajalle Yhdessä jouluna –nimiselle kirkkokonserttikiertueelle. Kiertue alkaa Iisalmen kirkosta 22. marraskuuta ja päättyy Kuusankosken kirkkoon 13. päivä joulukuuta. Konsertteja on yhteensä viisitoista.

Nykyisin Espanjassa perheineen asuva Tarja odottelee malttamattomana tulevaa joulukiertuetta. ”Olen ikionnellinen päästessäni pitkästä aikaa tekemään näin mittavan kotimaan joulukiertueen”, hän kertoo. – ”Olen jouluihminen ja tykkään laulaa joululauluja.”

Edellisen kerran Tarja nähtiin Suomessa kirkkokonserttikiertueella jouluna 2014.

”Vaasa, Helsinki, Kotka, Seinäjoki, Kuopio… Minulla on monia lämpimiä muistoja monista toinen toistaan kauniimmista kirkoista. Ja erityisesti tietysti yleisöistä eri puolilla Suomea, joulun tunnelmaan herkistyneistä ihanista ihmisistä. Kesä ei ole vielä oikein alkanutkaan ja jo nyt minä suorastaan palan halusta päästä taas esiintymään suomalaisyleisölle”, energiaa pursuava Tarja sanoo.

Tarja Turunen vihjaa, että ensi jouluna luvassa on jotain maagista.

”Haluan, että jokainen lähtee konsertistani hymy huulillaan ja lämpö sydämessään. Vaikka kotona ei olisikaan ketään odottamassa, kukaan ei ole yksin keikalle tullessaan. Tehdään siis juhlapyhistä ikimuistoiset ja ollaan yhdessä jouluna”, hän toteaa.

Vuonna 2009 ilmestynyt Maailman kauneimmat joululaulut –niminen albumi sisälsi eri suomalaissolistien tulkintoja tutuista joululauluista, joista Tarjan kohdalle osuivat Maa on niin kaunis ja Heinillä härkien sekä Arkihuolesi kaikki heitä yhdessä Veeti Kallion kanssa.

Kiteeläislähtöinen sopraanolaulajatar toimi vuodesta 1996 vuoteen 2005 maailmankuulun suomalaisen Nightwish-yhtyeen solistina. Sooloartistina menestyksellisesti Nightwishin jälkeen levyttänyt ja esiintynyt Tarja on viettänyt kuluneen vuoden uutta rock-albumia valmistellen. Tarjan seitsemännen sooloalbumin In The Raw julkaisua odotetaan elokuussa.

Tarkemmat tiedot

Päivämäärä:
joulukuu 7
Aika:
19:00 - 21:00
Hinta:
39,90€
Tapahtumaluokat:
, , , ,
Kotisivu:
Siirry kotisivuille

Tapahtumapaikka

Kuopion Tuomiokirkko
Vuorikatu 17
Kuopio, 70100 Suomi
+ Google Map
Puhelin:
0600 96100 (1,98€/min+pvm)
Kotisivu:
Siirry kotisivuille