Tahko Rhythm & Blues 2018

Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

  • Tämä tapahtuma on mennyt.

Tahko Rhythm & Blues

lokakuu 12 klo 21:00

|Toistuva Tapahtuma (Katso kaikki)

One event on 13.10.2018 at 9:00pm

Uusi blues- ja rootsmusiikkiin keskittyvä tapahtuma Tahko Rhythm & Blues Tahko Tours -lomakylän Ravintola Lakefordissa pe-la 12.-13.10.2018. Kahden illan aikana kuusi eri bändiä bändiä tarjoilevat  muun muassa rhythm & bluesia, 50-luvun rock and rollia, rockabillyä ja brittityylistä pubirockia.

Kansainvälisenä esiintyjänä nähdään harvoin Suomessa soittava venäläinen bluesbändi The Jumping Cats. The Jumping Catsin korkeasta arvostuksesta kertoo paljon se, että esimerkiksi yhdysvaltalaiset bluestähdet valitsevat yhtyeen usein taustabändikseen Venäjän-kiertueilla. The Jumping Cats on esiintynyt ympäri Eurooppaa.

Tahko Rhythm & Bluesissa esiintyvät myös porvoolainen Sleepwellers ja helsinkiläinen The Sun Connection. Lisäksi ohjelmassa on kovassa nosteessa ulkomaillakin oleva helsinkiläinen SaraLee. Kuopiolaiset Shakin’ Skeletons ja Rambel Dambel tuovat esille paikallista osaamista.

Tahko Rhythm & Blues tarjoaa blues- ja rootsväelle vauhdikkaan viikonlopun, jonka kruunaavat Tahko Toursin tasokkaat majoituspuitteet ja koko Tahkon alueen oheisaktiviteetit. Tapahtuman juontaa Olavi Rytkönen.

Viikonlopun aikataulu

Perjantai 12.10.2018

  • Rambel Dambel
  • Shakin’ Skeletons
  • SaraLee

Lauantai 13.10.2018

  • Sleepwellers
  • The Jumping Cats (Venäjä)
  • The Sun Connection

Lippuhinnat ja majoituspaketit osoitteessa www.tahkotours.fi

Tarkemmat tiedot

Päivämäärä:
lokakuu 12
Aika:
21:00
Tapahtumaluokat:
, , , , , ,
Kotisivu:
Siirry kotisivuille

Tapahtumapaikka

Ravintola Lakeford
Hirsivalkamantie 4
TAHKOVUORI, 73310 Suomi
Kotisivu:
Siirry kotisivuille