Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

  • Tämä tapahtuma on mennyt.

Tapahtuma navigointi

Siirretty keväälle 2021: Suvi Teräsniska

28 maaliskuun klo 19:00

38€

Suvi Teräsniskan Ihmisen Poika-kiertueen keikat siirtyvät keväälle 2021. Hallitus on torstaina 12.3.2020 suosittanut, että kaikki yli 500 ihmisen yleisötilaisuudet perutaan toukokuun loppuun saakka. Lipun ostaneita tiedotetaan uusista konserttipäivämääristä mahdollisimman pian. Lisätietoja lippujen takaisin lunastuksesta.

Suvi Teräsniska lähtee ensi vuoden alussa toivotulle Ihmisen poika -kiertueelle. Hän julkaisi elokuun alussa oman versionsa Yö-yhtyeen koskettavasta kappaleesta Ihmisen poika. Kappale oli Suvin edesmenneelle ystävälle ja mentorille Olli Lindholmille erityisen rakas.
-Minulta on kovasti toivottu keikoille Yön kappaleita. Siksi päätin myös surutyönä itselleni tehdä kiertueen, jolla esitän minulle rakkaita Yön lauluja. Saan samalla itsekin purkaa ikävääni laulamalla ja kertomalla omia tarinoitani Yö-yhtyeen musiikista ja sen merkityksestä elämääni. Kiertueella haluan kunnioittaa itselleni rakkaita ihmisiä Yö-yhtyeen taipaleen varrelta. Matkan varrelle on mahtunut myös paljon hyviä ja iloisia asioita, joten toivon että konserteissa ei pelkästään vellota surussa vaan voidaan myös nauraa, Suvi sanoo.

Tarkemmat tiedot

Päivämäärä:
28 maaliskuun
Aika:
19:00
Hinta:
38€
Tapahtumaluokat:
,
Kotisivu:
Siirry kotisivuille

Tapahtumapaikka

Kuopion Musiikkikeskus
Kuopionlahdenkatu 23
Kuopio, 70100 Suomi
+ Google Map
Puhelin:
Lipunmyynti 0600 96100 (1,98 €/min. + pvm) / Lippupiste 0600 900 900 (2 €/min. + pvm)
Kotisivu:
Siirry kotisivuille

Järjestäjä

Warner Music Live
Kotisivu:
Siirry kotisivuille