Ladataan Tapahtumat

Kirka-musikaali: Hetki Lyö

5.2.2021 klo 7:00 pm

42€

Tapahtuma on siirtynyt lauantailta 21.3.2020. Uusi esityksen ajankohta on perjantai 5.2.2021 klo 19. Jo ostetut liput käyvä esitykseen sellaisenaan, lippuja ei tarvitse vaihtaa.

***

Musikaali kaikkien suomalaisten rakastamasta laulajasta ja musiikkimaailman ikonista.

Kirka Kirill Babitzin on yksi Suomen menestyneimmistä artisteista. Hän oli maamme ensimmäinen oikea rocktähti, joka sai peräänsä villisti kirkuvat fanilaumat. Kirka oli venäläisen emigranttitaustansa vuoksi eksoottinen ilmestys tummine hiuksineen ja sinisine silmineen, hän oli täynnä karismaa ja kuin luotu tähdeksi. Oma suku ja perhe sisaruksineen olivat Kirkalle aina tärkeitä. Kirka lauloi persoonallisella äänellään tiensä suomalaisten sydämiin monipuolisesti rockilla, iskelmillä ja balladeilla heavyrockiakaan unohtamatta.

Musikaali on matka Kirkan vanavedessä 60-luvulta lähtien aina 2000-luvulle asti. Kirkan ohella tapaamme suomalaisen kevyen musiikin merkkihenkilöitä kuten Sammyn, Muskan, Dannyn, Katri Helenan, Kassu Halosen, Hectorin ja Pave Maijasen. Koemme esityksessä laulajan pitkän uran eri vaiheita, Euroviisujen ja Syksyn sävelten huumaa, menestystä, rakkautta ja suuria suruja.

Kirkaa esittää Voice of Finland -kisastakin tuttu valovoimainen tähti Ilari Hämäläinen. Musikaalissa kuullaan suuri joukko ikimuistoisia kappaleita, kuten Hetki lyö, Leijat, Hengaillaan, Surun pyyhit silmistäni, Kahden hullun matka, Daada Daada, Yli synkän virran, Puhelinlangat laulaa, Lumi teki enkelin eteiseen, Krokotiilirock ja Kirjoita postikorttiin.

Liput: 42 € / 38 €  / 28 € o / 39 €  / 37 €
Hinnat sisältävät Kuopion Musiikkikeskuksen palvelumaksun 2 €/lippu.
Palvelu- ja toimitusmaksut vaihtelevat ostopaikasta riippuen.

Osta liput

Tiedot

Päivämäärä:
5.2.2021
Aika:
7:00 pm
Hinta:
42€
Tapahtumaluokat:
,
Kotisivu:
https://www.kuopionmusiikkikeskus.fi/ohjelmisto/kirka-musikaali-hetki-lyo-3/

Tapahtumapaikka

Kuopion Musiikkikeskus
Kuopionlahdenkatu 23
Kuopio, 70100 Suomi
+ Google Map
Puhelin:
Lipunmyynti 0600 96100 (1,98 €/min. + pvm) / Lippupiste 0600 900 900 (2 €/min. + pvm)
Kotisivu:
www.kuopionmusiikkikeskus.fi