Ladataan Tapahtumat
  • Tämä tapahtuma on mennyt.
Tapahtumasarja Tapahtuman sarja: Bindings / Sidoksia

Bindings / Sidoksia

31.03.2023 - 4.06.2023

Bindings / Sidoksia VB-valokuvakeskuksessa 31.3.–4.6.2023.

Nanna Hänninen, Anni Leppälä, Hanna Linnove & Niina Vatanen

”Mikä merkitys synnyin- tai kotiseudulla on ollut valokuvataiteilijalle? Millaisia eväitä, lähtökohtia ja sidoksia esimerkiksi Kuopio ympäristöineen on uralla antanut? Eräin tavoin vastauksia antaa juuri tämä näyttely.

VB-valokuvakeskus on jo neljän vuosikymmenen ajan tarjonnut uraansa aloitteleville savolaisille valokuvaajille ja valokuvataiteilijoille kokemuksia, jotka ovat antaneet suuntaa heidän myöhemmille tekemisilleen. Harjoittelujaksot, kurssit ja näyttelykäynnit VB-valokuvakeskuksella ovat inspiroineet ja rohkaisseet uralla eteenpäin. VB on myös mahdollistanut monen kohdalla ensimmäisen oman näyttelyn esittämisen, mikä on sitten avannut ovia muualle näyttelymaailmaan ja synnyttänyt arvokkaita kontakteja.

Näyttelyssä on esillä teoksia neljältä urallaan menestyneeltä valokuvataitelijalta Nanna Hänniseltä (s. 1973), Anni Leppälältä (s. 1981), Hanna Linnovelta (s. 1990) ja Niina Vataselta (s. 1977) joilla kaikilla on kytkös VB-valokuvakeskukseen ja Pohjois-Savoon. Lisäksi heitä sitoo yhteen valokuvan monipuolinen käyttö taiteellisen työn välineenä. Sidokset näyttäytyvät myös läpileikkaavana teemana teoksissa, joissa käsitellään mm. läheisen poismenoa, maiseman ja maan omistajuutta, kuva-arkistoista ammennettavaa monimerkityksellisyyttä sekä henkilökohtaisesti tärkeän paikan tuntua.”

Pääsymaksut

  • 10€, aikuiset
  • 7€, eläkeläiset, opiskelijat, työttömät
  • alle 18v. maksutta

Aukioloajat

  • ti-pe klo 12-18
  • la-su klo 10-16
  • ma suljettu
Tapahtumakalenteriin

Tiedot

Alkaa:
31.03.2023
Loppuu:
4.06.2023
Hinta:
Vapaa pääsy - 10€
Kotisivu:
https://vb-valokuvakeskus.fi/

Tapahtumapaikka

VB-valokuvakeskus
Kuninkaankatu 14-16
Kuopio, 70100 Suomi
+ Google Map
Kotisivu:
Näytä Tapahtumapaikka WWW-sivusto
Suunnittele matkasi Icon pinboardReissuvihko Icon pinboard