Ruokaravintolat

Kuopion, Tahkon ja Savon ruokaravintolat

Herkkusuiden Järvi-Suomessa nautitaan paikallisista aineksista rakkaudella tehtyä ruokaa. Ruokalistat vaihtelevat sesonkien mukaan ja tuoretta kalaa, riistaa ja muita metsän makuja, lähituottajien marjoja, kasviksia ja yrttejä on aina saatavilla.

Tunnelmaa värittävät erilaiset ravintoloiden väliset vierailut ja muut ruokatapahtumat, joissa korostuvat paikalliset maut sekä luonnon omat, puhtaat ja laadukkaat raaka-aineet. Tunnetuimpia ruokatapahtumia ovat SATOA -ruokafestivaalit, Kuopio Wine Festival sekä loppukesän Kalaryssäys. Ruokatapahtumia järjestetään pitkin kesää niin Kuopion keskustassa kuin muuallakin maakunnissa.  Tahkon ruokaravintolat palvelevat aamiaisesta aamuyöhön ja esimerkiksi lounasta saa paitsi perinteisistä lounasravintoloista, myös useista rinneravintoloista läpi vuoden sekä kesäisin golfkenttien klubiravintoloista. Gastronomisia makuelämyksiä on tarjolla useissa á la carte -ravintoloissa, joten myös esimerkiksi Kuopiossa matkailevien kannattaa ehdottomasti hyödyntää sekä Kuopion että Tahkon persoonallinen ravintolatarjonta – välimatkaa kun on vain alle tunnin ajomatkan verran ja samaan reissuun voi yhdistää muutakin mukavaa tekemistä.

Löydä parhaat á la carte -ravintolat, lounaspaikat, kesäravintolat, pikaruokapaikat, pizzeriat, etniset ravintolat, rinneravintolat, juhlapaikat sekä erikoisuudet ja käyntikohteet.  Laadukasta ruokaa tilata myös suoraan lomamökin ovelle alueen Catering -yrityksistä sekä Kuopiossa myös ravintolaruokaa toimittavasta Woltista.