Hiihto

Hiihto

Nauti järvenjäillä kiertelevistä latureiteistä tai sivakoi mäkiä ylös ja alas keskellä kaunista metsämaisemaa.

Hiihtoladut ja latukartat

Kuopiossa ja Tahkolla on yhteensä jopa 600 kilometriä hiihtolatuja. Tähän kun lisätään vielä lähikuntien ladut, päästään varmasti pitkälle yli tuhannen kilometrin. Lähin hiihtolatu on aina lähes kulman takana, viettipä vapaa-aikaansa sitten missä päin aluetta tahansa.

Kuopion hiihtolatujen pääreittejä ovat Puijo-Puijonsarvi sekä Jynkänvuori-Petosen alueen ladut, mutta kuten latukartastakin voi havaita, on latuja aivan kaikkialla kaupungin alueella – niin jäällä kuin mantereellakin. Jäälatujen avauduttua on keskustassa majoittuvien matkailijoiden kätevintä lähteä hiihtämään Kuopion matkustajasatamasta tai Puijon hiihtostadionilta, johon pääsee helposti myös bussilla. Myös Rauhalahden alueella ladut ovat aivan vieressä ja yhteys keskustaan toimii niin jäälatua pitkin hiihdellen kuin bussillakin. Suosittuja taukopaikkoja ovat muun muassa Pilpan ja Tervaruukin majat sekä kymmenet laavut ja nuotiopaikat latujen varsilla sekä Kallaveden saaristoissa. Kuopion latujen kunnostustilannetta voi seurata reaaliaikaisesti, joten hiihtämään pääsee aina juuri kunnostetulle ladulle.

Tahkon ladut

Tahkon hiihtokausi avataan lokakuussa, jolloin Tahkon ensilumenlatu houkuttelee hiihtokansaa läheltä ja kaukaa. Luonnonlumella avataan ensimmäisenä Tahko-Nilsiä välinen valaistu latu ja talven edetessä alueen latuverkosto ulottuukin metsä- ja harjumaisemien lisäksi Syvärin jäälle muodostaen monenpituisia lenkkejä. Latujen varrella olevat nuotiopaikat sekä latukahvilat ovat toiminnassa koko hiihtokauden ajan ja Tahkon ilmainen Skibussi palvelee erinomaisesti myös hiihtäjiä.

Välineet voi myös vuokrata

Nauttiakseen hiihtämisestä, ei välineitä tarvitse välttämättä omistaa. Omat sukset voivat myös olla jo parhaat kilometrinsä nähneet, tai ehkäpä haluatkin vain kokeilla toista hiihtotapaa kuin yleensä. Julkisilla kulkuvälineillä saapuminen, täyteen lastattu auto tai yllättäen iskenyt hiihtoinnostus ovat oikein mainioita syitä vuokrata sukset suoraan lomakohteesta. Näin ne ovat myös aina viimeisintä mallia, oikein voidellut sekä sinulle sopivat.