Parhaat sporttipaikat kaupunkilomailijalle

Parhaat sporttipaikat kaupunkilomailijalle

  Pauliina Ahonen • 07.09.2020

Liikuntaa lomalla ja liikematkalla

Merkittävä osa loman mukavuutta pohjautuu mahdollisuuteen irtautua arjen rutiineista. Parhaimmillaan tämä tarkoittaa arjen paineista luopumista ja uudenlaisen tasapainon löytämistä. Jotkut rutiinit taas tekee mieli säilyttää ja antaa niille jopa enemmän aikaa loman alkaessa. Yksi näistä on liikunnan harrastaminen. Lomalla saattaa myös herätä innostus tutustua uusiin lajeihin. Kuopiossa sporttailun yhdistäminen kaupunkilomaan tai vaikka liikematkaan on vaivatonta ja lajivaihtoehtoja on runsaasti.

Sporttipaikkoja luonnossa ja sisätiloissa

Kuopion keskustassa ja sen läheisyydessä on kauniita ulkoliikuntapaikkoja, joissa voi lenkkeillä, pelata erilaisia pallopelejä ja talvisin myös luistella. Monipuolisin on Väinölänniemi, jossa voi lenkkeilyn lisäksi vapaasti uida ja pelata tennistä, lentopalloa sekä koripalloa. Kaupunkipuistoissa on lisäksi kuntolaitteita, joiden avulla juoksulenkkiin voi yhdistää lihaskuntoharjoittelua. Tällaisia laitteita löytyy esimerkiksi Hapelähteenpuistosta, Brahenpuistosta sekä Valkeisenpuistosta. Kaikissa näissä on lisäksi viihtyisät leikkipuistot sekä tilaa pelailla ja syödä eväitä.

2,9 km päässä Kuopion torista on Puijon kuuluisa ulkoilu- ja virkistysalue, missä voi lenkkeilyn ja hiihdon lisäksi muun muassa maastopyöräillä, pelata frisbeegolfia ja tehdä porrastreeniä aivan Puijon mäkihyppymäkien tuntumassa.

Moninaisia sisäliikuntamahdollisuuksia tarjoavat kiitelty uusi Kuntolaakson uimahalli sekä torilta 3 km lounaaseen sijaitseva monipuolinen Bellanranta. Kesällä 2020 avautuneessa Suomen toiseksi suurimmassa uimahallissa on mahdollisuus vaihtelevaan vesiharjoitteluun itsenäisesti tai ohjatusti. Myös uimahallin uusilla kuntosaleilla on säännöllisesti ohjattuja tunteja. Ryhmäliikuntaa ja trampoliini- sekä kuntosaliharjoittelua pääsee harrastamaan Bellanrannasta löytyvässä Huippu Centerissä. Myös suureen suosioon noussutta padelia pelataan Bellanrannassa – kesäisin ulkona ja talvella Padel Clubin sisätiloissa.

Aktiviteetteja ja elämyksiä Kallaveden rannalla

Tervetuloa Bellanrantaan – perheille, bisnesväelle ja kaikenlaisille porukoille suunniteltuun elämyskeskukseen, jossa sportataan, pelataan ja pidetään hauskaa vuoden ympäri.

 

Lue lisää

Aarniometsä keskellä kaupunkia

Luonto ja siitä nauttiminen on tärkeä osa kuopiolaisten sekä koko alueen identiteettiä ja tämä näkyy myös liikunta-alueiden suunnittelussa. Luonto on läsnä myös kaupungin keskusta-alueella ja sitä hyödynnetään taidokkaasti. Kesäkaudella useiden liikuntalajien, kuten tenniksen ja padelin, harjoittelutilat laajenevat ulkokentille, joiden ylläpitoon on viime vuosina erityisesti panostettu.

Kauniiden kaupunkipuistojen lisäksi Kuopion ylpeys ja maanlaajuisestikin harvinainen tapaus on Puijon aarniometsä, jonka erityisyys piilee sen sijoittumisessa keskelle kaupunkia, kaikkien asukkaiden ulottuville. Ei siis ihme, että Puijo on hyppyrimäkineen, torneineen ja aarniometsineen Kuopiossa keskeinen, tunnettu ja rakastettu ulkoilu- ja virkistysalue.

Lajeja kaikille liikkujille

Kuopion keskusta-alueen liikuntapaikoissa pääsee harrastamaan niin perinteisiä kuin trendaaviakin liikuntalajeja. Joko olet kokeillut esimerkiksi padelia tai trampoliinitreeniä?

  1. Kuntolaakson Uimahalli: uinti, muu vesiliikunta ja kuntosali
  2. Puijon hiihtostadion: hiihto
  3. Puijon portaat: porrastreeni
  4. Puijon torni ja ulkoilualueet: maastojuoksu, maastopyöräily ja retkeily
  5. Puijon frisbeegolf-rata
  6. Hapelähteenpuisto ja luistelukaukalo: jalkapallo, koripallo, luistelu, kuntolaitteet ja leikkipuisto
  7. Retkiluistelurata: retkiluistelu ja luistelu luonnonjäällä
  8. Väinölänniemen tenniskentät
  9. Väinölänniemen uimaranta: uinti ja uimahyppy
  10. Väinölänniemen lentopallokentät
  11. Väinölänniemen koripallokenttä
  12. Brahenpuisto: kuntolaitteet, parkour, pallopelit ja leikkipuisto
  13. Kuopionlahdenkenttä: luistelu
  14. Padel Club Kuopio: padel sisä- ja ulkokentällä
  15. Huippu Center: kuntosali, ryhmäliikunta, trampoliiniharjoittelu
  16. Matkus Shopping Center: aktiviteettipuisto Olopuisto; urheilutarvikkeiden erikoisliikkeissä laaja valikoima urheiluvaatteita ja -välineitä

Saatat olla kiinnostunut

Puijo Peak
+358 41 317 9535 Yrityksen kotisivu
Yritykset

Puijo Peak

Koe Puijon tornin upeat maisemat, Puijon alueen luontoa kunnioittavat ohjelmapalvelut, elämykselliset seikkailut sekä korkeatasoista lähiruokaa tarjoavat Puijon ravintolat.

Aktiviteetit, Kulttuuri ja käyntikohteet, Nähtävyydet, Syksy
Esittelyssä

Majoitus

Löydä loman mukavin majoitus alueen hotellien, huoneistojen, kylpylöiden, hirsimökkien, huviloiden, lomakylien ja leirintäalueiden valtavasta valikoimasta.

 
Paikat

Kuntolaakson Uimahalli

Kuntolaakson uimahalli Kuopion Niiralassa on pinta-alaltaan Suomen toiseksi suurin. Uimahalli sisältää muun muassa 10-rataisen 50 metrin pääaltaan, monitoimialtaan, porealtaan sekä hyppyaltaan kaikilla kilpailuissa tarvittavilla hyppytasoilla.

Saunat, Syksy, Talvi
Esittelyssä

Aktiviteetit

Järvi-Suomen alueella – Kuopiossa, Tahkolla kuin Savossa muutoinkin – riittää loputtomasti tekemistä kaikkina vuodenaikoina. Löydä seuraava seikkailusi!

 
Esittelyssä

Maastopyöräily

Savon vaihtelevat maastot sopivat kaikentasoisille maastopyöräilyn harrastajille läpi vuoden. Löydä ihastuttavin reitti, upein alamäkirata ja menoon sopiva vuokrapyörä!

 
Paikat

Puijon portaat

Puijon portaat sopivat hyvin liikkumiseen ja treenaamiseen. Portaiden yläpäästä aukeavat upeat maisemat ja sieltä voi nousta aina Puijon tornille saakka.

Retkeily
Yritykset

Bellanranta

Kuopion Bellanrannan alue tuo yhteen liikkujat ja elämystenetsijät sekä perheet, porukat ja businessväen – ympäri vuoden.

Kulttuuri ja käyntikohteet, Syksy
Matkus Shopping Center Yrityksen kotisivu
Yritykset

Matkus Shopping Center

Kuopion eteläpuolella, valtatie 5:n varrella sijaitseva ainutlaatuinen yhdistelmä kansainvälisiä huippubrändejä, paikallisia toimijoita sekä IKEA tavaratalo. Matkus Shopping Center on jokaisen shoppalilijan unelmakohde kaikkina vuodenaikoina.

Kesä, Shoppailu, Syksy, Talvi