Kuopiorock julkaisi kesän 2022 esiintyjiä

Kuopiorock julkaisi kesän 2022 esiintyjiä

Kuopiorock juhlitaan 28.-30.7.2022

Ensi kesän Kuopiorock -festivaali juhlitaan Väinölänniemellä heinäkuun viimeisenä viikonloppuna torstaista lauantaihin, 28.-30.7.2022. Savon suurimmassa rokkijuhlassa päästään tulevanakin vuonna nauttimaan usean lavan mittavasta kattauksesta. Early bird -hintaiset 3 päivän VIP- ja festariliput ovat myynnissä vuoden loppuun saakka.
Artikkelin kuvat: Julius Konttinen

Livenä festareilla nähdään juuri uuden The Moon -singlen julkaissut Amorphis. Festivaalia tahdittamaan saapuvat myös pitkän linjan metallibändi Viikate, Nightwishistä tuttu Marko Hietala, taiteellista tinkimättömyyttä sekä koko kansan tavoittavia pophittejä takova Vesala sekä Suomen suosituimpien tähtien joukkoon paikkansa vakiinnuttanut BEHM. Kuopiorockissa lavalle astelee myös Hanoi Rocks -yhtyeen alkuperäisjäsen Sami Yaffa, joka julkaisi syksyllä 2021 ensimmäisen soololevynsä The Innermost Journey To Your Outermost Mind. Festivaalikansan iloksi voimansa yhdistäneet Maustetyöt x Agents -kokoonpanosta päästään myös nauttimaan Kuopiorockin helteissä.

Festari julkistaa mittavan listan lisää nimiä pääesiintyjineen alkuvuodesta 2022.

Vuosittain loppuunmyyty VIP-alue uudistuu

Kuopiorockin VIP -lipuista kesän 2022 osalta on jo myyty yli puolet ja se enteilee hienoa rokkiviikonloppua jo tässä vaiheessa. Festarin VIP myydään vuosittain loppuun jo hyvissä ajoin ennen tapahtumaa.

VIP-alue tulee olemaan entistä mahtavampi muuttuessaan Osuma VIP -alueeksi. Alueelle palaa mm. rokkikansaa hemmotteleva ja hyvää palautetta saanut hyvinvointipiste. Suosittelen olemaan sähäkkänä VIP-lippujen hankinnassa, jos mielii sellaiset itselleen saada, lipunmyynti käy kuumana”, muistuttaa festaripäällikkö Allu Koskinen.

VIPin herkullisen ruokailun tuottaa paikallinen Juhlapalvelu Remar Oy. Kuopiorockin menuissa maistuvat niin kesä kuin paikallisetkin tuotteet, tietenkin rock-hengessä.

Early bird -liput myynnissä nyt

Rokin lippuja ei tule saamaan halvemmalla, joten pukinkonttiin tai itselle kannattaa hankkia liput vuoden loppuun mennessä early bird –hintaan”, vinkkaa Koskinen.

Early bird -hintaiset kolmen päivän festariliput ja VIP-liput ovat nyt myynnissä Tiketti- ja Lippu.fi-lippukaupoissa 31.12.2021 saakka. Muut lipputyypit tulevat myyntiin alkuvuodesta 2022.

LIPUT:

  • Festarilippu 3 päivää 109 €
  • VIP-lippu 3 päivää (K-18) 235 €

kuopiorock.fi

lue lisää

Ympäristövastuu ja konkreettisia tekoja

Kuopiorock järjestetään tulevana kesänä jo peräti 19. kertaa tutulla paikalla Kuopion Väinölänniemellä. Festivaali kehitti kesällä 2021 liikkumista alueelle Kuopion kaupunkipyöräjärjestelmän Vilkku-fillareiden avulla. Kuopiorockin vastuullisuustyö jatkuu, ja jatkossakin niin henkiseen kuin fyysiseen turvallisuuteen, yhdenvertaisuuteen ja ekologisuuteen panostetaan suuresti. Kuopiorock on sitoutunut säästämään luonnon resursseja ja lisäämään positiivisia vaikutuksia ympäristöön, ja festivaalille myönnettiin jälleen kesällä 2021 ekokompassi-sertifikaatti.

Saatat olla kiinnostunut

Esittelyssä

Tapahtumakalenteri

Esittelyssä

Majoitus

Artikkelit

Kesä Järvi-Suomen pääkaupungissa