Ilmakuva Kuopion torista kesällä
  Marika Ranta-Pere • 06.10.2022

Torille! Kuopion kaupunkikeskusta on Suomen elävin

Kuopiossa on totuttu siihen, että on vain yksi napa, jonka ympärillä kaikki pyörii, ja samaan tulokseen on päätynyt nyt myös valtakunnallinen kaupunkikeskustojen elävyysvertailu.

Konsulttiyhtiö Rambollin toteuttamassa elävyysvertailussa todetaan, että Kuopion torin – kavereiden kesken Mualiman navan – laidoilta alkaa Suomen elävin keskusta, kun mittareina käytetään arjen palveluiden määrää. Kuopiossa korostuvat etenkin viheralueet, liikunta- ja kulttuuriharrastusten monipuolinen tarjonta ja lyhyet etäisyydet, jolloin paikasta toiseen pääsee nopeasti kävellen. Eipä ihme, että Kuopio sai vertailussa ylivoimaiset pisteet, onhan täällä kaikki hauskuus aina vain kalakukon pyrähdyksen päässä ja saavutettavissa nopeasti kulkupelistä riippumatta.

Vartin kaupunki

Livcy by Ramboll -elävyysindeksi pohjautuu 15 minuutin kaupunkiajatteluun, ja sillä mitataan arjen palveluiden ja toimintojen läheisyyttä ja monipuolisuutta.

Kaupunkisuunnittelun näkökulmasta juuri 15 minuutin välimatkat ovat keskeisessä asemassa, koska lyhyiden kävelymatkojen ansiosta arkinen asiointi sujuu ilman merkittävää ajankäyttöä palveluiden äärelle pääsemiseksi. Terveyshyötyjen näkökulmasta on tärkeää, että asioita voi toimittaa kävellen tai polkupyörällä.

Tutkimme keskusta-alueiden kokonaisuuksien toimintaa ja analysoimme erilaisia mitattavia elävyyden elementtejä monipuolisesti. Näitä ovat kauppa ja palvelut, koulutus- ja terveyspalvelut, liikenne ja liikkuminen, viheralueet, liikuntapalvelut sekä kulttuuri, kuvailee Rambollin kaupunki- ja hankekehityksestä vastaava palvelupäällikkö Eero Salminen.

Suomen 20 elävintä keskustaa

  1. Kuopio
  2.  Helsinki
  3. Turku
  4. Pori
  5. Jyväskylä
  6. Lahti
  7. Mikkeli
  8. Tampere
  9. Tapiola
  10. Rovaniemi
  11. Myyrmäki
  12. Vaasa
  13. Tikkurila
  14. Kotka
  15. Oulu
  16. Hämeenlinna
  17. Porvoo
  18. Leppävaara
  19. Lappeenranta
  20. Joensuu

Saatat olla kiinnostunut

Esittelyssä

Säpinää cityssä

Esittelyssä

Suunnittele matkasi

Artikkelit

37 ideaa koko perheen kaupunkilomaan Kuopiossa