Kuopiorockin ensimmäiset esiintyjät julkaistu

Kuopiorockin juhlavuoden kunniaksi luvassa historiallinen artistikattaus

Viime kesänä ennätykselliset 32 000 kävijää kerännyt Kuopiorock on julkaissut ensi kesän tapahtumaan liudan ulkomaisia sekä kotimaisia huippuesiintyjiä. Festivaali järjestetään 30.7.-1.8.2020 tutulla paikalla Väinölänniemellä. Juhlavuoden kunniaksi nyt joulun alla on julkaistu historiallinen esiintyjäkattaus ja lisää tullaan julkaisemaan kevättalvella 2020.

18. juhlavuottaan juhlivan festivaalin lavalla nähdään kansainvälisesti menestynyt Nightwish, jonka viimeisimmästä Kuopiorock-vierailusta tulee kuluneeksi kahdeksan vuotta. Paikallista verta yhtyeen esiintymiseen tuo vuodesta 2002 basistina toiminut Marko Hietala, joka on asunut Kuopiossa ja vaikuttanut paikallisissa musiikkipiireissä jo useiden vuosien ajan. Melodista metallia Kuopiorockiin saapuu tarjoilemaan ruotsalainen Amaranthe sekä useita radiohittejä tahkonnut alankomaalainen Within Temptation. Raskaamman musiikin ystäville luvassa ovat myös kotimaiset huippukokoonpanot Amorphis ja Sonata Arctica. Festivaalitunnelmaa ylläpitää useasti aiemmin Kuopiorockissa esiintyneet Lauri Tähkä, Kaija Koo sekä Vesala.

 

”Rokkia ja sirkushuveja”

”Nyt jos koskaan on aihetta juhlaan – 18 v. synttärit ja huikein artistikattaus miesmuistiin!” iloitsee festivaalipäällikkö Allu Koskinen kertoessaan ensi vuoden festivaalista. ”Olemme saaneet kuluneen kesän ohjelmasta paljon hyvää palautetta, ja haluamme jatkossakin tarjoilla festarikansalle sitä, mitä he haluavat: rokkia ja sirkushuveja.” kommentoi Koskinen.

Kesä toisensa jälkeen loppuunmyydyssä LähiTapiola VIP:ssä on ensi vuonna erikoisuutena mm. stand-up koomikko Petri Hankonen, hyvinvointipiste sekä muuta räätälöityä oheisohjelmaa. Ensi kesän festivaaleja odotellessa rokkimeininkiä tarjoilee Kuopiorockin ja Henry´s Pubin perinteinen bändikisa. Bändikisassa etsitään uusia lupauksia viidessä karsinnassa ja heinäkuisen finaalin voittaja lunastaa itselleen paikan Kuopiorockin Puistolavalta.

Edulliset joululiput ensi kesän festareille ovat nyt myynnissä:

3 PV peruslippu 105€
3 PV VIP -lippu 215€

Liput myy Tiketti ja Lippupiste, sekä Kuopion Ale Pupi.

www.kuopiorock.fi