Opastetut kiertoajelut ja -risteilyt sekä kävelykierrokset Kuopiossa kesällä 2019

Ota opas – koet enemmän!

Otsikko on totisinta totta. Sen ovat todenneet jopa monet kuopiolaiset osallistuessaan oman kaupungin kiertokävelylle, kiertoajelulle tai opastetulle risteilylle. Moni heistä on sanonut kierroksen jälkeen, että luuli tuntevansa kotikaupunkinsa hyvin ja yllättyneensä miten paljon tuli uutta asiaa esille. Mitä sellainen sitten voikaan antaa turistille tai muuten kaupungissa vierailevalle? Suuremman Kuopio-kokemuksen ja mielenkiintoisia tarinoita. Kaupunki, sen historia ja kehitys, alkavat elää satunnaisen kävijänkin silmissä ja mielessä omaa ainutkertaista elämäänsä.

Kuopion Oppaat ry:n oppaat ovat opastaneet jo yli 40 vuoden ajan, erityisesti kiertoajeluilla. Kävelykierroksista on tullut trendikkäitä kaikkialla maailmassa, niin myös Kuopiossa. Opastettu kävelykierros on intensiivisempi ja interaktiivisempi tapa esitellä kaupunkia. Silloin mennään pintaa syvemmälle. Bussikiertoajelulla kohteet vilahtavat nopeasti ohi, jolloin niiden esittely jää väkisinkin pintapuoliseksi. Toki kiertoajelulla on puolensa sen kattaessa paljon laajemman maantieteellisen alueen ja siten se antaa hyvän kokonaiskuvan kaupungista. Kiertoajelu antaa hyviä vinkkejä tulevaan omatoimiseen tutustumiseen kaupungissa, joten se on erityisesti lomalaisten suosimaa ohjelmaa. Oppaana pidän kiertokävelyn vetämistä haasteellisempana.

Kuopion Kauppakatu ja Tuomiokirkko

Vanhojen rakennusten ja torien kertomaa

Kuopion Oppaat ry:llä on 30.6.-11.8.2019 kävelykierroksia sunnuntaisin ja tiistaisin klo 17. Niitä on kahdella teemalla. Vanhat rakennukset keskellämme -kävelykierroksella tutustutaan Kuopion historiaan rakennusten avulla. Kierroksella opas kertoo mistä tavarataloketju Carlson Oy on saanut alkunsa ja myöhemmin nykyisen nimensä, Suomen sodan dramaattisesta vaikutuksesta nykyisen tuomiokirkon rakentamiseen, Kuopion ensimmäisen Seurahuoneen tulipalosta Tapaninpäivän aamuna 1900 ja monesta muusta rakennuksesta torin ja satama-alueen välillä.

Kuopion toreilta maailman turuille -kävelykierros tuo esille torien historiaa sekä historiaan ja  nykypäivään liittyviä kuopiolaisia kauppiassukuja kuuluisine kauppaneuvoksineen. Kierroksella kerrotaan mm. vilkkaista markkinoista Kustaantorilla nykyisen Snellmaninpuiston paikalla, kauppahuoneen johtajatar ja laivanvarustaja Bonaparta Kellgrenistä sekä Suomen toiseksi vanhimmasta edelleen toimivasta perheyrityksestä Oy Gust. Raninista.

Siskotyttö -patsas Kuopion Kauppahallin vieressä.

Kävelykierrokset kestävät noin kaksi tuntia. Matkaan lähdetään Kuopion Kauppatorilta,  Siskotyttö-patsaalta ( Kauppakatu 45 ) jonne myös palataan kierroksen jälkeen. Opastuskielenä on suomi. Tilauksesta kierroksia on saatavilla myös englanniksi. Kävelykierrokset ovat hyvin edullisia koska niissä ei ole bussin kustannusta – hinta on vain 8 euroa / henkilö.

Kallaveden tarina – opastetut risteilyt maanantaisin 15.7.-5.8.2019

Opastettu risteily – mikä se on?

Erityisellä ylpeydellä kirjoitan tässä opastetusta risteilystä ”Kallaveden tarina”. Esitin siitä 1,5 vuotta sitten idean opasyhteisöllemme ja Lakeland Lines Oy:lle ja olen ylpeä molempien ennakkoluulottomuudesta. Kallaveden tarina -risteilyjä järjestettiin jo viime kesänä. Viimeisellä risteilyllä kaikki halukkaat eivät mahtuneet mukaan, siispä Lakeland Lines Oy valjasti opastetulle risteilylle tänä kesänä isomman laivan. M/S Queen R soveltuu upeasti tälle risteilylle, sillä siinä on väljyyttä, isot maisemaikkunat, erinomainen äänentoisto ja sen meno on erittäin vakaata tuulellakin.  Opastettu risteily on 15.7.-5.8.2019 maanantaisin klo 16.30-18.00, ilmoittaudu tästä linkistä >>

Muilla risteilyillä on nauhalta tulevat kuulutukset, mutta Kallaveden tarina -risteilyllä on ”elävä” opas mukana. Hän kertoo Suomen järvien synnystä, Kallavedestä saarineen ja kaloineen, Kuopion kansallisesta kaupunkipuistosta Keski-Kallavedellä, laivaliikenteestä 1950-luvulle ja nykyisestä risteilytarjonnasta sekä monesta muusta Kallaveteen tai sen rannoille liittyvästä asiasta.  Vastaavia ei taida juurikaan olla Suomessa tarjolla. Kiitos Lakeland Lines Oy:n panostuksesta tuotekehitykseen hinta on jopa normaalia risteilyä edullisempi: 15 euroa/aikuinen, 7,50 euroa/5-16 v. Todella edullista koko perheen kesäohjelmaa!

”Raninin ranta”, opastamassa Ritva Silvennoinen

Haminalahti ja von Wright -taiteilijaveljekset

Kuopiossa alati kiinnostava asia: Haminalahti ja von Wright -taiteilijaveljekset ovat Haminalahden kartanossa itsekin asuneen oppaamme Marianna Falkenbergin erityisalaa. Hän vetää kaikille avoimen Haminalahden von Wright -kulttuuripolkukierroksen keskiviikkona 10.7.2019 klo 18. Kierros kestää noin 2,5 tuntia ja hinta on 12 euroa/henkilö. Kulttuuripolkukierrosta on saatavissa häneltä myös tilauksesta. Lisätietoja ma.fa(at)dnainternet.net tai
puh. 040 777 4964.

Kallaveden kainalossa -kiertoajelu

Yleisiä kiertoajeluja on tänä kesänä tarjolla Kuopiossa vain hyvin lyhyen aikaa ennakkoon ilmoitettuun nähden: 26.6.-5.7.2019 klo 11-13 keskiviikkoisin, torstaisin ja perjantaisin. Lähtö kaupungintalon edestä. Kiertoajelu sisältää käynnin Puijon tornissa. Kiertoajelun hinta: 15 euroa/aikuinen, 8 euroa/5-16 v. Kiertoajelut toteuttaa SH Traveledu Oy ja niissä on oppaana Kuopion Oppaat ry:n jäsen Pauli Verhelä.

Ammattitaitoiset oppaat

Tämän kirjoituksen otsikko ”Ota opas – koet enemmän” on Suomen Opasliiton slogan. Opasliitto valvoo jäsenyhdistystensä oppaiden ammattitaitoa muutaman vuoden välein annettavilla opastusnäytteillä. Auktorisoidun oppaan tunnuksena meillä on rinnassamme Guide-merkki. Tässä kirjoituksessa mainittujen opastusten lisäksi teemme opastettuja kiertoajeluja ja kävelykierroksia tilauksesta ympäri vuoden. Ota yhteyttä kuopioguide(at)gmail.com tai puh. 044 737 1449

Minna Canthin Kuopio -näyttelyn juliste. Kuva: Tatiana Miulliari / Kuopion kulttuurihistoriallinen museo

Minna Canthin Kuopio -kävelykierros

Kuopion korttelimuseo on hyvin aktiivinen Minna Canthin syntymän 175-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Museossa pitkälle syksyyn esillä olevan näyttelyn ”Minna Canthin Kuopio” rinnakkaistuotteena Kuopion korttelimuseo on toteuttanut Minna Canthin Kuopio -kävelykierroksen. Kierroksella tutustutaan siihen 1800-luvun lopun Kuopioon, jossa kirjailija Canth asui. Kävelykierroksella liikutaan Kuopion korttelimuseon, Väinölänniemen, Piispanpuiston, Kuopion tuomiokirkon ja torin lähiympäristössä. Kävelykierroksen kesto on 1 tunti 50 min. Kierros lähtee Kuopion korttelimuseon lipunmyyntipisteestä ja päättyy torille. Osallistumismaksu 8 euroa. Minna Canthin Kuopio -kävelykierrokset ovat: la 20.7. klo 14, ke 24.7. klo 15, ke 31.7. klo 15, la 3.8. klo 14 ja la 10.8. klo 14. Lisätietoja Kuopion Korttelimuseon verkkosivuilta sekä puh. 017 182 625.

Kirjoittaja

Kirjoittaja on Kaija Lipponen, auktorisoitu aktiiviopas ja Kuopion Oppaat ry:n puheenjohtaja