Kansainvälinen Kuopio Stroke Symposium järjestettiin kahdeksannen kerran

Kahdeksas Kuopio Stroke Symposium

Kuopio Stroke Symposium järjestetään tällä viikolla 8. kerran Scandic Kuopiossa. Kolme päivää kestävä kansainvälinen aivoverenkiertohäiriökokous kerää alan asiantuntijoita ja luennoitsijoita niin Suomesta kuin ulkomailtakin. Kokoukseen osallistuu noin 200 henkilöä.

Kokouksen luennoitsijat ovat pääasiassa Euroopasta, mutta kauimmat ovat saapuneet Kuopioon Australiasta asti. Kuopio Stroke Symposium on ollut Suomessa jo pitkään ainoa aivoverenkiertohäiriöihin liittyvä kokous. Aihe on kuitenkin tärkeä ja ajankohtainen, sillä arviolta 55 ihmistä päivässä saa Suomessa aivoverenkiertohäiriön ja joka kolmas näistä on yhä työikäinen.

 

Tieteellistä osaamista Kuopiosta

Stroke Symposiumin lisäksi Kuopiossa järjestetään vuorovuosina Alzheimerin tautiin sekä epilepsiaan pureutuvat kokoukset. Kokoussihteeri Jukka Jolkkosella on näiden järjestämisestä takana monen vuoden kokemus. ”Meillä on erittäin hyvä tiimi sekä opiskelijoita mukana vastaamassa järjestelyistä. Ilman heitä tämä ei onnistuisi”, kertoo Jukka Jolkkonen. Ensimmäinen Stroke Symposium järjestettiin 20 vuotta sitten, vuonna 1999.

Tämän vuoden yleisteemana on ”A global action against stroke”, jolla halutaan korostaa uusien keinojen hyödyntämistä aivoverenkiertohäiriöistä syntyvän maailmanlaajuisen ongelman ratkaisuun. Kuopiolaista tutkimustyötä tuodaan esille keskiviikon viimeisessä luennossa, joka käsittelee saunomisen terveysvaikutuksia aivoverenkiertohäiriöiden ehkäisemisessä. Tutkimusta on tehty Kuopiossa jo 15 vuoden ajan. Kyseistä luentoa on saapunut pitämään tutkimuksessa mukana oleva itävaltalainen Peter Willeit, joka saapui vierailulle Kuopioon ensimmäistä kertaa.

Keskiviikkona ilta jatkuu Kallavesi-risteilyllä Rauhalahden jätkänkämpälle. Rauhalahdessa osallistujia odottaa perinneilta, johon kuuluu suomalaista perinneruokaa sekä savusauna. ”Uskon, että saamme myös ulkomaalaiset vieraamme mukaan savusaunaan. Tiedeihmiset ovat rohkeita ja ennakkoluulottomia.” Jolkkonen jatkaa.

Ensimmäinen Kuopio Stroke Symposium järjestettiin vuonna 1999

Kuopio kongressikaupunkina

Kuopio on mukava kaupunki järjestää kokouksia. Järvi ja luonto ovat ehdottomasti Kuopion valttikortteja ja tarjoavat meille erilaisia vaihtoehtoja myös illanviettoon. Aikaisempina vuosina kokous on järjestetty Kuopio Tanssii ja Soi -festivaalin aikaan ja esitykset ovat olleet suosittua oheisohjelmaa.Pekka Jäkälä, kokouksen ja järjestelytoimikunnan puheenjohtaja kertoo.

Kuopio Stroke Symposium järjestetään tänä vuonna toista kertaa hotellissa. Kokous sai alkunsa vuonna 1999 Rauhalahdessa, minkä jälkeen se on järjestetty Itä-Suomen yliopiston tai Technopoliksen tiloissa. ”Täällä meillä on oma rauha ja kokous sujuu myös logistisesti vaivattomammin. Keskustaan suunnitteilla olevaa kongressihotellia odotamme innolla.”, Jukka Jolkkonen kertoo.