Aikataulut julki!

Tahko Juhannus julkaisi kesän festivaalin päiväkohtaiset aikataulut

Savon suurin juhannusfestari, Tahko Juhannus on julkaissut tulevan kesän festivaalin päiväkohtaiset aikataulut. 

Tahkon matkailualueen sydämessä järjestettävä huippusuosittu juhannustapahtuma on viime vuoden tapaan kolmipäiväinen. Juhliminen aloitetaan siten jo torstaina 20.6.2019, jolloin festivaalin polkaisee käyntiin dance-yhtye Movetron ja Haloo Helsingin laulajana tunnettu, soolouran aloittanut Ellips. Lavalla nähdään myös 10-vuotista artistiuraansa juhliva Gasellit sekä pirtsakka poppari Ellinoora. Ensimmäisen illan päättää suomirock-jätti Apulanta.

Perjantain avaa Roope Salminen & Koirat, jonka jälkeen fiilistelläänTeflon Brothersin tahdissa. Alkuillasta festarikansaa viihdyttävät upeat naisartistit Vesala ja Kaija Koo, joiden jälkeen tarjoillaan rokimpaa menoa, kun lavalle nousee Popeda. Perjantain pistää pakettiin Juha Tapio.

Tahko Juhannuksen lauantaina festarilavalla nähdään kattaus kotimaista poppia. Lauantaipäivän korkkaa Evelina, jonka jälkeen päästään nauttimaan paluun tehneen Pikku G:n upouudesta tuotannosta. Alkuillasta kuullaan Haloo Helsingistä tuttujen poikien, Stereo-nimeä kantavan dj-tuottajakaksikon kotimaista konemusiikkia. Lavalle astelee myös helmikuussa 2019 Cara Mia -albumin julkaissut Reino Nordin.  Juhannusfestarin kruunaa koko kansan ehdottomat suosikit SANNI ja JVG, joten tunnelma pysyy katossa aivan festareiden loppuun saakka.

’’Juhannus lähestyy huimaa vauhtia ja festarivalmistelut alkavat olla näin reilua kuukautta ennen tapahtumaa loppusuoralla’’, kertoo festivaalipäällikkö Allu Koskinen. ’’Edellisvuosien tapaan tunnelmaa pitää yllä niin huippuartistit kuin tapahtuman lämminhenkinen tunnelma. Festivaalin saavutettavuutta olemme parantaneet yhteiskuljetuksella Kuopiosta Tahkolle yhteistyössä Jääskeläisen Auton kanssa. Tervetuloa kokemaan Tahkon taikaa juhannuksena!’’ toteaa juhannusta itsekin innolla odottava Koskinen.

Viime vuonna Tahko Juhannus – festivaali keräsi Tahko Event Parkiin 13 000 kävijää. Huikean artistikattauksen lisäksi festarikansaa tanssittaa DJ NDE, jonka johdolla festivaalialueella tullaan näkemään myös erilaisia kisailuja sekä muuta oheisohjelmaa.

Katso tarkat aikataulut sekä liput, majoituspaketit ja bussikuljetukset osoitteesta www.tahkojuhannus.fi

www.tahkojuhannus.fi