Kansanmusiikkiyhtye Friggs esiintyy ensimmäistä kertaa sinfoniaorkesterin kanssa

Ensi syyskaudella virtuoosimainen kansanmusiikkiyhtye Frigg yhdistää voimansa Kuopion kaupunginorkesterin kanssa. Kansanmusiikin johtotähtiin kuuluva Frigg lähtee kiertämään Suomen orkestereita huippusovittajien luomien uusien versioiden kanssa, ja Kuopion Musiikkikeskuksen konsertti perjantaina 13.9. klo 19 on uuden ohjelman ensimmäinen esitys. Kuopion kaupunginorkesteria johtaa ylikapellimestari Jaakko Kuusisto.

Yksi Suomen menestynein kansanmusiikkiyhtye

Skandinaavisessa mytologiassa Frigg tarkoittaa jumaläitiä ja hedelmällisyyden ja avioliiton jumalatarta. Frigg yhdistelee musiikissaan niin pohjoismaista perinnettä kuin Americanaa omaperäisellä tavalla. Alunperin suomalais-norjalaisena aloittanut yhtye on muuttunut kokonaan suomalaiseksi, mutta pohjoismaiset piirteet ovat edelleen vahvat. Lähes kahdenkymmenen vuoden ajan toimineen seitsikon instrumentteihin kuuluvat neljän viulun lisäksi kitara, cittern, mandoliini sekä kontrabasso.

Yhtye on eloisuudellaan ja riemastuttavilla keikoillaan levittänyt energiaa ympäri maailman ja tullut laajalti tunnetuksi yhtenä Suomen kaikkien aikojen menestyneimmistä kansanmusiikkiyhtyeistä. Kuopion kantaesityksessä kuullaan uusia sovituksia yhtyeen repertuaarin kulmakivistä ja liput tähän esitykseen ovat jo myynnissä.

Kansanmusiikkiyhtye Friggiin kuuluvat:

Juho Kivivuori, kontrabasso
Esko Järvelä, viulu
Petri Prauda, mandoliini, säkkipilli ja cittern
Anssi Salminen, kitara
Alina Järvelä, viulu
Tommi Asplund, viulu
Tero Hyväluoma, viulu

 

Lue lisää Kuopion Musiikkikeskuksen verkkosivuilta!