Pakolaiset on Alapitkän Nuorisoseuran teatterin näytelmä kesällä 2019

Alapitkän nuorisoseuran 120-vuotisjuhlanäytelmä on “Pakolaiset”

Alapitkän nuorisoseuran kesäteatteri juhlistaa 120-vuotista taivaltaan Johannes Linnankosken ”Pakolaiset”-romaaniin perustuvalla näytelmällä. Näytelmän dramatisoinnista ja ohjauksesta vastaa Tarmo Valkonen. Näytelmän ensi-ilta on sunnuntaina 30.6.2019 klo 13 ja näytelmää tullaan esittämään esittää kesä-heinäkuussa 2019.

 

Kirjailija kuvasi näkemäänsä ja kokemaansa

Pakolaiset-näytelmän tapahtumat sijoittuvat pääosin 1900-luvun alkuvuosien Alapitkälle. Näytelmän esikuva on ollut Alapitkällä tuolloin kirjailijan kanssa samaan aikaan asunut hämäläisperhe. Perhe muutti Akaasta Alapitkälle ja kirjailija tutustui heihin vuosina 1902–1903.

Linnankosken kertomus 1900-luvun alusta käsittelee teemoja, jotka ovat ajankohtaisia vielä nykyäänkin.

”Pääpaino on ihmisissä, miten he kohtelevat toisiaan ja millaisia ennakkoluuloja outojen matkalaisten tavat aiheuttavat. Ihmisten käytös ja valehtelu oman voiton saamiseksi on ikuinen aihe, joka on tämänkin esityksen vahva teema samoin kuin hyvyyden ja rehellisyyden puolustaminen,” kuvailee näytelmän ohjaaja ja dramatisoija Tarmo Valkonen.

Näytelmän kirjoittamisen aikoihin kulkeminen oli hitaampaa ja toisaalta myös tiedonkulku oli hidasta. Tiedon vähyyden myötä myös tuntemus vieraiden alueiden tavoista oli heikkoa ja se johti ongelmiin, joita ei nykyään luulisi enää olevan.

”Savoon saapunut hämäläinen porukka joutui heti savolaisten kynsiin: Mittee tuo luuloo olovasa, tiällä ei tuommoset pärjee. Nyt tietoa on saatavilla vaikka kuinka ja luulisi tilanteen olevan toisin, mutta ei. Suomeen muuttavat ihmiset saavat tylyn vastaanoton ihonvärin, uskonnon tai etnisen taustansa takia. Pakolaisuus on saanut uuden sisällön ja ennakkoluulot ovat kärjistyneet jopa välivallan tekojen asteelle”, Tarmo Valkonen pohtii.

Kirjailijan mukaan teos sisältää tragediaa ja elämän kauneutta. Ihminen kamppailee itsensä kanssa, kärsii ja oppii.

”Me haemme sitä vahvalla, voimakkaalla näyttelijän työllä. Tulkinnoilla, joissa ollaan herkkäaistisia, revitään kaikki auki silloin, kun sielu huutaa tyhjää ja kun epätoivo on pohjaton. Kieroillaan niin, että omatunto ei jaksa pysyä totuuden puolella, vaan heilahtaa petoksen poluille. Uutela käy vahvaa itsetutkiskelua kostosta, armosta ja anteeksiannosta”, Valkonen jatkaa.

Alapitkän nuorisoseuran tulkinnassa nostetaan esille kirjassa vähemmän esillä oleva pakkonaitettu Manta ja hänen vaiettuja tuntemuksia. Esityksen ytimessä ovat hellyys ja lähimmäisenrakkaus ja näiden tunteiden valossa tarkastellaan ennakkoasenteita sekä pilkantekoa. Näytelmän tulkinnan kautta halutaan myös osoittaa, kuinka ihminen on kykenevä ajattelemaan elämänsä uusiksi vaikeidenkin koettelemusten keskellä. Samalla näytetään, että rauhan löytäminen ja sovinnon tekeminen ihmisten kesken on aina mahdollista.

 

Liput ja lisätietoja

Esitykset Alapitkän nuorisoseuran kesäteatterissa 30.6.–21.7.2019.

Liput:

  • aikuiset 17€
  • eläkeläiset, opiskelijat ja ryhmät yli 20 henkilöä 15€
  • alle 12-vuotiaat maksutta

Näytelmää soveltuu kaiken ikäisille.

 

Tiedustelut ja lippuvaraukset:


120-vuotisjuhlanäytelmän yhteyteen kootaan pieni näyttely, joka kertoo ”Pakolaisten” aiemmista esityskerroista Alapitkän nuorisoseuran kesäteatterissa 1970-luvun alussa ja vuosina 1989–1990.

Teatterikäynnin yhteyteen suosittelemme :