Petri & Pettersson Brass ja Rakkauden Ammattilaiset Rauhalahdessa 30.3.

Klassikko – 70 vuotta kuopiolaista musiikkia Rauhalahdessa

Kylpylähotelli Rauhalahdessa kuullaan lauantaina 30.3 yhteensä 70 vuoden mittainen kattaus kuopiolaista soitantoa. Petri & Pettersson Brassin juuret löytyvät noin puolen vuosisadan takaa ja Rakkauden Ammattilaiset puolestaan aloittivat toimintansa pari vuosikymmentä sitten. Klassikko -nimeä kantava ilta juhlistaa Hannu ja Heikki Petterssonin viime syyskuussa vietettyä 70-vuotispäivää.

Juhlimme silloin syksyllä vain sukulaisten ja lähimpien ystävien kanssa, mutta nyt on juhlakeikan aika. Lavalla ollaan perinteisellä isolla kokoonpanolla, vaikka rakas veljemme Ari Pettersson onkin jo edesmennyt”, kertovat kaksoisveljekset Hannu ja Heikki Pettersson.

llan juontaa Petterssonien pitkäaikainen ”hovijuontaja” Jussi Tuovinen.

 

Nostalginen tanssi-ilta

Petri & Pettersson Brassin suurimmat menestyksen vuodet ajoittuvat 70-luvulle, jolloin se oli maamme suosituimpia yhtyeitä. Kiivasta keikkatahtia siivittivät menestyslevyt, kuten Maalaismaisema, Päättömällä pollella, Sylvian äiti ja Louei, Louei. Mainetta toivat myös pitkät kiinnitykset Hotelli Hesperian legendaarisen yökerhon house-yhtyeenä. Petri Petterssonin soololevy valittiin Suomessa Vuoden levyksi vuonna 1977 ja seuraavalla vuosikymmenellä veljessarja voitti Mainostelevision Kevään Sävel -kilpailun Yli merten, yli vuorten -esityksellään. Vaikka päätoiminen ura musiikin parissa sai väistyä yrittäjyyden ja päivätöiden tieltä jo kauan sitten, esiintymiset ovat jatkuneet muutaman keikan vuosivauhdilla.

Kolme pitkäsoittoa levyttäneen Rakkauden Ammattilaisten ohjelmistoon heijastuu pitkälti 60-luvun pop- ja rautalankaperinne sekä kantrimaisuus, josta yhtye on muokannut itsensä kuuloisen tanssibeatin.

Kattauksemme suorastaan tihkuu nostalgiaa. Aivan kuten nimi Klassikko kertoo, luvassa on pop-, rock- ja soul-klassikkoja sekä tietysti myös niitä Pettereiden hittejä. Ja tanssittavaakin riittää, kun mukana on Rakkauden Ammattilaiset”, toteaa Kylpylähotelli Rauhalahden ravintolapäällikkö Juha Tirkkonen.

Sali avataan Kylpylähotelli Rauhalahdessa klo 21. Liput 16 euroa. Lippujen ennakkomyynti Levykauppa Äx:ssä ja Rauhalahden vastaanotossa.

 

Lisätietoja

Juha Tirkkonen
ravintolapäällikkö
Kylpylähotelli Rauhalahti
juha.tirkkonen(a)rauhalahti.fi
p. 043 824 3090

 

Lue lisää Rauhalahden tapahtumista