Tahkon kelkkareiteistä avoinna 45km

Viime viikkojen lumisateet ja pakkasjaksot ovat tehneet hyvää Tahkon moottorikelkkareiteille ja nyt tulevaa viikonloppua vasten reittejä on avoinna jo 45km.

Tahko – Nilsiä välinen reitti on avattu Nipasen kautta kulkien Simolan kodalle, josta on nyt avattu jääosuuden sisältävä reitti puhdistamolta Nilsiän keskustaan. Simunalahti ( latukahvio ) – Nilsiä välinen jääosuus on vielä suljettu, sillä jäällä on vettä ja uveavantoja. Safaritalolta Nipasen kodan kautta pääsee ajamaan myös muunmuassa Pehkuun ( pisto ) sekä Rahasmäen kodalle, josta edelleen Panoramalle tai Varpaisjärven suuntaan.

Tahkolta Rautavaaran suuntaan kulkeva reitti on suljettu, sillä reitillä on pitkä jääosus eikä sitä voida vielä avata turvallisesti.  Kaikkien jääreittien polkeminen on aloitettu, mutta toistaiseksi siis ainoastaan Simola/puhdistamon ja Nilsiän välinen reitti on avattu. Tahkon keskustan tankkauspistelle, Kylmäasema SEOlle  johtava reitti ei vielä ole avoinna ( sisältää jääosuuden ).

Tammikuinen aurinkolaskun kelkkailijan silmin.

Kelkkailemaan saapuvien lienee toistaiseksi helpointa lähteä liikkeelle seuraavista paikoista:

  • Sääskiniementien alussa olevalta P-alueelta ( iso levike johon mahtuu myös peräkärryn kanssa ) reitin varrella
  • Tahko Safareiden pihasta, josta vuokraa näppärästi myös kelkankin joko 2 tunniksi tai koko päiväksi

Tahkon reittitiedote löytyy Tahkon Reittipoolin verkkosivuilta, jonne se päivitetään aina, kun tilanne muuttuu suuntaan tai toiseen.

Moottorikelkkailu ja kelkkareitit