Uusi Iskelmafestari 28.-29.9.2018

Kaksipäiväinen tanssi- ja iskelmämaraton Rauhalahdessa

Tanssi- ja iskelmämusiikin ystäviä hemmotellaan tulevana viikonloppuna 28.-29.9.2018 Kuopion Rauhalahdessa, jossa ensimmäinen kerran järjestettävät Iskemäfestarit tarjoilevat todellisen musiikkimaratonin usean tähtiesiintyjän kattauksella. Ensimmäistä kertaa järjestettävästä tapahtumasta on tarkoitus luoda vuosittainen perinne.

Tämän vuoden pääesiintyjinä ovat tämän hetken tanssimusiikin ykkösnimet Saija Tuupanen & eXmiehet sekä Kyösti Mäkimattila & Varjokuva perjantaina. Lauantain yhtyevetoisessa illassa nähdään orkestereiden kermaa, Taikakuu, Hurma ja Tanssiorkesteri Polte.

 

Tanssia tauotta kolmella parketilla

Bändien ja artistien lisäksi  salsaa, lattareita ja parhaimpia tanssihittejä soittava Dj Anna ja Dj Ismo ja tanssimaan pääsee tauotta kolmella parketilla. Yleisö pääsee estradille myös karaoketanssien myötä. Tapahtuman aikana on tanssikursseja, tanssikenkien, -mekkojen ja korujen myyntiä.
”Pitkäaikaisena viihde- ja tanssitalona olemme mielellämme kehittämässä uusia tapahtumia alueelle ja samalla pääsemme ylläpitämään kotimaista tanssikulttuuria. Suuri viihtyisä tapahtuma tanssi- ja iskelmämusiikista kiinnostuneille vetää varmasti paikalle väkeä yli maakuntarajojen”, kertoo Juha Tirkkonen, Kylpylähotelli Rauhalahden ravintolapäällikkö.  ”Tapahtumaan on tarjolla myös kahden päivän lippupaketteja sekä majoituspaketteja, ennakkoon ostettuna toki edukkaampia”.

”Koko tapahtuman ajan jossain päin taloa tapahtuu, joko elävän musiikin siivittämänä tai dj-vetoisesti, parhaimmillaan jopa kolmella parketilla yhtä aikaa. Mukana on myös tanssinopetusta, sekä alkeita että edistyneemmille tarkoitettuja kursseja. Monet tanssin harrastajat haluavat myös harjoittaa ja parantaa nykyisiä taitojaan. Kesälavakauden jälkeenkin jatkuu talossamme koko talvikauden ajan tanssilavoilta tuttu tunnelma, mutta erityisesti tämän uuden tapahtuman myötä tanssiparketillakin viihtyville halutaan tarjota ainutlaatuinen minifestivaali”, jatkaa Tirkkonen.

Katso aikataulut, liput ja majoitustarjoukset osoitteesta www.rauhalahti.fi