Syysloma on syyshiihtoloma!

Tahkon ensilumenlatu tullaan aukaisemaan syyslomalle

Totuttuun tapaan Tahkolle rakennetaan ensilumenlatu ja se tullaan aukaisemaan syyslomalaisten iloksi.

Syysloma on syyshiihtoloma

“Olemme aikaistaneet ensilumenladun avausaikaa nimenomaan lomalaisten toiveesta ja viime vuonna latu avattiin syyslomalaisille ensimmäistä kertaa. Latu osoittautui erittäin suosituksi ja niinpä tänäkin vuonna latu avataan syyslomalle”, Martikainen kertoo Tahkonrinteiden liiketoimintajohtaja Pasi Martikainen..

Tarkka päivämäärä ei ole vielä selvillä, joten se kerrotaan myöhemmin, mutta syyslomaa on joka tapauksessa pääsee viettämään teemalla “syyshiihtoloma”.

Helteet ovat sulattaneet jopa 40% säilöön laitetusta lumesta

Tänä vuonna lunta tykitettiin varastoon ensilumenlatua varten 25 000 kuutiota. Kesän ennätyshelteet ovat luonnollisesti sulattaneet kasaa, vaikka lumi onkin hyvin suojattu. Arvioiden mukaan säilötystä lumesta on huvennut jopa 40 prosenttia, eli 10 000 kuutiota. Asia ei kuitenkaan huoleta Pasi Martikaista:

“Kyllähän tällainen helle lunta sulattaa, mutta yllättävän vähän se meidän läjä on keleihin nähden huvennut. Päätimme talvella tehdä sen verran aiempia vuosia enemmän, että vaikka hupenisi puolet, niin silti pystyttäisiin tekemään tavoitteena ollut 1,4 km latua”, summaa Martikainen tilannetta.

Tavoitteena olevan 1,4 kilometrin ladun rakentamiseen tarvitaan lunta noin 7 000 – 8 000 kuutiota. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että näillä näkymin lunta on jäljellä määrä, jolla voidaan korjata mahdolliset ongelmat syksyn mittaan.

Lisätietoja

  • Pasi Martikainen, liiketoimintajohtaja, Tahkonrinteet
  • Puh: 040 757 5168