Kaverikoirat vierailivat Riuttalassa

Kaverikoirien ja Riuttalan yhteistyö alkoi perinneleikkipäivän kokeilusta

Riuttalan Talonpoikaismuseo on monipuolinen kohde, jossa tapahtuu jatkuvasti. Viimeisin kehitysaskel on yhteistyö Pohjois-Savon kennelpiirin ja Riuttalan välillä kaverikoiratoiminnassa. Kaverikoirat vierailivat ensimmäisen kerran Riuttalassa
perinneleikkipäivänä 21.7.2018. Kokemus oli hyvä, joten yhteistyötä päätettiin jatkaa.

Perinnepäivänä kokeiltiin kaverikoirien soveltuvuutta Riuttalaan

Riuttalan Talonpoikaismuseossa järjestettiin perinneleikkipäivä lauantaina 21.7.2018 ja tähän koko perheen leikkipäivään osallistuivat myös kaverikoirat. Talonpoikaiskulttuuriin on aina kuuluneet koirat ja siten on aivan luonnollista, että ennen metsästyskavereina ja kotien turvana toimineet koirat ovat nyt mukana museon pihapiiriissä.

“Meidän haasteena on välittää tietoutta historiasta ja siitä miten ihmiset elivät aikoinaan. Lapsien on joskus vaikea keskittyä pelkkään historiaan ja siten eläimet lisäävät lasten mielenkiintoa ja he viipyvät pidempään Riuttalassa. Normaalisti Riuttalan pihapiirissä käyskentelee lampaita sekä kanoja ja nyt mukana olleet kaverikoirat olivat oiva lisä Riuttalaan”, kertoo Riuttalan kehitysasiantuntija Sanna Laitinen.

Perinneleikkipäivänä kaverikoirista saatiin erittäin hyvää palautetta ja tämän positiivisen palautteen innoittamana kaverikoirat on kutsuttu myös Supersyyslomaviikolla Riuttalassa järjestettävään seikkailupäivään. Myös monissa muissa tulevissa tapahtumissa kaverikoirat tulevat olemaan osa ohjelmaa.

Luku- ja kaverikoirat tuovat iloa koirattomille

Kaverikoiratoiminnan ydin on vierailujen muodossa tuoda iloa ja elämyksiä ihmisille, joilla ei ole mahdollisuutta pitää omaa koiraa. Kaverikoiravierailuille osallistuu aina vähintään kaksi koirakkoa ja vierailujen kesto on yleensä noin puoli tuntia. Kennelliiton kaverikoiran tunnistaa oranssista huivista.

Lukukoiratoiminnalla puolestaan halutaan innostaa lapsia lukemaan ja halutaan tukea lukutaidon kehittymistä. Lukukoirat ovat ohjaajan kera läsnä kuuntelemassa lukemista noin 15 minuutin erissä. Lukukoiratoiminta vaatii rauhallisen tilan, mutta muutoin toimintaa voidaan harrastaa melko laajalti.

Uusia koiria koulutetaan mukaan toimintaan syyskuussa

Vapaaehtoisuuteen perustuva kaveri- ja lukukoiratoiminta kasvaa jatkuvasti. Siten uusia halukkaita koiran ohjaajia ja koiria haetaan mukaan toimintaan. Vaatimuksena ovat ohjaajalta täysi-ikäisyys ja Kennelliittoon kuuluminen. Koiran puolestaan tulee olla yli 2v, terve, ystävällinen, tunnettu taustaltaan sekä tunnistusmerkitty.

Kuopiossa on seuraava kaveri- ja lukukoirakoulutus syyskuussa 2018. Koulutuksista ilmoitellaan Kennelliiton ja Pohjois-Savon kennelpiirin nettisivuilla, mutta asiasta voi tiedustella kennelpiirin kaverikoiravastaavalta.

Lisätietoja

  • Sanna Laitinen, kehitysasiantuntija
  • Riuttalan Talonpoikaiskulttuurin suojelusäätiö
  • Puh. 044 555 0135
  • Pirjo Kärki
  • Pohjois-Savon Kennelpiiri
  • Puh: 050 372 7214

Tutustu Riuttalaan