Viinijuhlamaanantain tähti on Kuopion oma Jenni Vartiainen

Viinijuhlien maanantaihin Ismo Alanko ja Ellinoora

Kaija Koon esiintyminen Kuopio viinijuhlilla, 2.7.2018 peruuntuu. Peruutus johtuu artistin päätöksestä supistaa omaa kiertuettaan. Illan toinen artisti Jenni Vartiainen saa seurakseen viinikylän maanantai-iltaan kaksi kovaa nimeä: Ellinooran ja Ismo Alangon.

Viinijuhlien maanantai-illan aloittaa viime perjantaina tuoreimman ”bäng bäng – typerä sydän” biisinsä julkaissut Ellinoora . Ellinoora on urallaan myynyt kultaa Villi Lapsi -albumillaan, hänen biisejään on streamattu yli kymmenen miljoonaa kertaa, hänet on myös valittu vuoden 2017 kevyen musiikin tekijäksi sekä hänen biisinsä Elefantin Paino on valittu vuoden kappaleeksi.

Illan keskimmäisen slotin vie Ismo Alanko. Laulaja lauluntekijän edellisestä vierailusta viinijuhlille on kulunut jo yhdeksän vuotta aikaa. Alanko on maamme tunnetuimpia artisteja, joka on urallaan saavuttanut 16 kultalevyä ja kahdeksan platinalevyä. Hän on saanut myös Juha Vainion sanoittajapalkinnon, kaksi Emma-patsasta vuoden miessolistina sekä Erikois-Emma patsaan. Lisäksi Ismo Alanko Säätiön levy Pulu on palkittu Vuoden albumi -Emmalla. Viimeisimmäksi hän esiintyi loppuunmyydyllä konserttisalikiertueella ja hänet muistetaan myös parin viikon takaisesta musiikillisesta vuoropuhelustaan Metallica -yhtyeen kera.

Maanantai-illan huipentaa Kuopion oma Jenni Vartiainen

Viinikylän maanantai illan päättää itseoikeutetusti Jenni Vartiainen. Kuopiosta kotoisin oleva ja yksi maamme menestyneimmistä naisartisteista. Vartiainen on julkaissut yhteensä kolme albumia; Ihmisten edessä, Seili sekä Terra. Albumeita on myyty yhteensä jo 300 000 kappaletta. Jenni Vartiainen on saanut uransa aikana yhdeksän Emma-palkintoa. 2017 Jenniltä saatiin uutta musiikkia ja hänet muistetaan myös ’Vain Elämää -allstars kaudesta. Jenni työstää parasta aikaa neljättä albumiaan.

Katso koko Wine Festival -ohjelma >>