Loyiso Gola korvaa Jason Byrnen Kuopion Komediafestivaaleilla

Jason Byrnen korvaajaksi Kuopion Komediafestivaaleille tulee Loyiso Gola

Emmy-ehdokkuuden saavuttanut eteläafrikkalainen Loyiso Gola saapuu Kuopion Komediafestivaaleille korvaamaan Jason Byrnen. Byrne joutui perumaan tulonsa tv-tuotannon takia, mutta nyt tilalle saatu Gola on kovan luokan kansainvälinen stand up -koomikko.

Komediafestivaalin kansainvälinenverkosto auttoi Golan löytymisessä

Kuopion Komediafestivaali on jo vuosia rakentanut kansainvälistä verkostoa, jonka kautta on haettu esiintyjiä festareille. Tämä verkosto osoittautui arvokkaaksi myös nyt, kun Byrne joutui perumaan esiintymisensä viime hetkillä.

”Jason Byrnen peruuntuminen viime viikolla jätti valtavan kansainvälisen aukon ohjelmistoon. Kävin läpi kaikki kontaktit niin Suomesta kuin ulkomailta. Minulla kävi tuuri siinä, että Mike Perrin Worldwide, joka on Iso-Britannian isoin komediatuotantoyhtiö, otti minuun yhteyttä maaliskuussa. Olen menossa Lontooseen tapaamaan heidän edustajaa tämän kuun lopussa. Myös Kuopioon tuleva Ari Eldjarn on kyseisen firman palkkalistoilla. Viime perjantaina sieltä tuli viesti, että Loyisa on kaksi viikkoa vapaalla kesäkuun alusta. Eldjarnin avustuksella he lupasivat auttaa pulaan joutunutta tuottajaa. Näin saatiin hurjassa nosteessa oleva Gola houkuteltua Kuopioon”, kuvaa tapahtumien kulkua Kuopion Komediafestivaalin tuottaja Juha Jylhäsalmi

Gola esiintynyt paljon isoilla lavoilla sekä televisiossa

Gola on kansainvälisen kysynnän johdosta muuttannut Lontooseen, josta käsin hön on valloittanut stand up -komiikan suurimpia estraadeja. Lisäksi Gola on nähty usein televisiossa ja hän on jopa oman tv-ohjelman vetäjä.

Hyvä esimerkki Golan viimeaikaisista saavutuksista on vuoden 2017 loppuun myyty Sugar Sammy’s International Gala Montrealissa. Gola esiintyi gaalan tähtenä ja esiintyminen myös televisioitiin Kanadan televisiossa. Gaala koostui seitsemästä kansainvälisestä tähdestä ja suomalaisittain mielenkiintoista on, että gaalassa esiintyi myös Suomen oma Ismo Leikola, joka tunnetaan maailman hauskimpana miehenä.

Vuosi 2017 oli Golan läpimurtovuosi myös maailman arvostetuimmassa komediatapahtumassa, eli Edinburghin Fringe Festivaaleilla. Gola esiintyi tapahtumassa ensimmäistä kertaa omalla soolollaan. Edinburghin lisäksi Gola sai kutsun käytännössä kaikkiin maailman merkittävimpiin stand up -tapahtumiin. Suosio on jatkunut ja tänä vuonna hän on jo ehtinyt esiintyä mm. Melbournen kansainvälisiillä komediafestivaaleilla. Tällä hetkellä hänellä pyörii sooloesitys Soho Teatterissa Lontoossa.

Golalla on Etelä-Afrikassa omaa nimeä kantava tv-sarja eli Late Nite News with Loyiso Gola. Tämä ohjelma on käytännössä sama formaatti, kuin Suomessa pyörivä Noin Viikon Uutiset. Golan tv-sarja on huomioitu myös kansainvälisesti ja se on ollut peräti kaksi kertaa  Emmy-ehdokkaana kansainvälisessä tv-kategoriassa. 

Lisätietoja

Kuopion Komediafestivaali