Tahkon uusin kesätapahtuma

Tahko Brutal Trial – parikilpailujen uusi aika alkaa 26.5.2018

Tahko saa urheilutapahtumien valikoimaansa kokonaan uuden lajin, kun alueella järjestetään toukokuun lopussa ensimmäinen CrossFit -henkinen parikilpailu. Tahkolla nähdään todella mukava määrä osallistujia jo heti ensimmäisenä vuonna, sillä päivän rytinöihin on ilmoittautunut mukaan 110 paria.

”Tahkon loistavat puitteet mahdollistavat monentyyppisten tapahtumien ja kilpailujen järjestämisen. Näin kävi myös crossfit -henkeen järjestettävän parikilpailumme osalta”, kertoo yksi tapahtuman järjestäjistä, Siilinjärveläinen Jukka Podduikin.

”Kisaa tullaan pääasiallisesti käymään Tahko Spa Hotellin ympärillä olevissa tiloissa, mutta kisaan mahtuu mukaan myös lajeja, joita emme vielä halua tuoda esille”, Podduikin jatkaa pilke silmäkulmassa.

Podduikin järjestää tapahtumaa yhdessä puolisonsa Katja Hyvärisen ja Vantaalaisten Ville ja Janette Parviaisen kanssa.

Lajille tyypilliseen tapaansa tulee myös Tahkon kilpailu olemaan erittäin fyysinen ja hermoja raastava kokonaisuus. Se alkaa lauantaiaamuna heti kukonlaulun aikaan ja kestää pitkälle iltapäivään saakka. Voittajat kruunataan Ravintola Ukon iltatapahtumassa ennen jatkobileiden alkamista.

Katsojille tapahtuma tarjoilee elämyksiä pitkin päivää, sillä lajit vaihtuvat päivän aikana moneen otteeseen kohti aina vain haastavampia ja fyysisempiä koitoksia. Tapahtuma on yleisölle ilmainen ja omien suosikkien kannustamisen lisäksi se tarjoaa myös oivan mahdollisuuden tutustua lajiin sen monissa muodoissaan.

Seuraa tapahtumaa Facebookissa >>