Niko Kivelän ja Zaanin Koko Kansan Kiertue Tahkolle huhtikuussa

Ammattilaiskoomikot Niko Kivelä​ ja Zaani​ nähdään Koko Kansan Kiertueella Break Sokos Hotel Tahkon yläkerran ravintolassa lauantaina 14.4.2018 klo 21 alkaen. Samana lauantaina Tahkolla kirmaillaan mm. ExtremeRunin hengessä, joten alueen keväisiin tunnelmiin kannattaa suunnata vaikka isommallakin porukalla!

“Koko Kansan Kiertue on tärkeä asia miulle ja Nikolle. Idea on muhinut mielessämme jo kymmenen vuotta. Olemme esiintyneet seitsemäntoista vuoden ajan ympäri Suomea ja esiintymiset ovat aina olleet isoimmissa taajamissa. Mielestäni on tärkeää viedä tasokas esitys pienemmille paikkakunnille”, kertoo Zaani. “On aika mennä ihmisten luo ja antaa kaikille mahdollisuus nauttia hauskasta ja huolettomasta hetkestä. Luulen, että tämä kiertue antaa meille esiintyjille nöyryyttä ja iloa. On mahtavaa nähdä yleisön silmät ja olla iholla”, Niko lisää.

Koko Kansan Kiertueen kummiyritykset mahdollistavat sen, että liput maksavat kaikille vain 10 euroa. Tämä toivottavasti innostaa myös ensikertalaisia keikoille!

Lippuja on saatavissa sekä majoituspakettien yhteydessä, että osoitteesta www.lippu.fi. Shown ikäraja on 18 vuotta ja se kestää 90 minuuttia.

Lue lisää Break Sokos Hotel Tahkon verkkosivuilta