Maastohiihto

Tahkon ja Nilsiän alueella suksilla pääsee melkein minne vain. Normaalitalvena Tahkon alueen 68 km latuverkosto avautuu marraskuun lopulla ja on huollettuna huhtikuulle asti. Ladut ulottuvat metsä- ja harjumaisemien lisäksi Tahkon ja Nilsiän palveluiden äärelle, sekä hieman myöhemmin myös Syvärin jäälle jolloin jääladut tuovat noin 17km lisää hiihdettävää. Tahkon ladut palvelevat sekä vapaan että perinteisen hiihtotavan ystäviä. Valaistua latua on 16km verran. Valot syttyvät hämäräkytkimen avulla ja sammuvat illalla noin klo 22.15. Ladut pyritään huoltamaan aamulla klo 09.00 mennessä.

Valittavana on eri tasoisia ja -mittaisia reittejä, joiden varrella palvelee mukava määrä taukopaikkoja, kahviloita ja ravintoloita. Hiihtoharrastusta aloitteleville suosittelemme jäällä kulkevaa Aholansaareen menevää jäälatua tai miellyttävää Golflatua, josta on yhteys Tahko Spalle saakka. Ylimääräistä hienvuodatusta kaipaava voi puolestaan suunnata Rahasmäen lenkille, jonka varrella on erittäin haastavia nousuja ja laskuja. Autolla hiihtämään saapuvien on helppo jättää auto esimerkiksi Tahkolahden pohjukan isolle parkkialueelle tai Tahko Spa Hotellin pihaan, josta pääsee näppärästi lähiliikuntapuiston ja Golf- tai Rantaladun kautta kaikkialle latuverkoston laduille.

Maastohiihtovälineitä voi vuokrata SkiMac Promenade – vuokraamosta ja mikäli omat hiihtovälineet kaipaavat huoltoa, voit jättää ne ammattilaisten käsiteltäväksi SkiMac Huoltoon. Muistathan, että Tahkonrinteiden hiihtokoulu tarjoaa opetusta myös maastohiihdossa.

Jaa sivu
facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailfacebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Suosittelemme

tahko ladut paikannus

Sähköinen latukartta + GPS p...

Katso lisää
tahko latukartta

Tahkon reittitiedote

Katso lisää
Tahko Latukartta 480x280

Tulostettava latukartta ( PDF ...

Katso lisää
suksien huoltaminen tahkolla

SkiMac Huolto

Katso lisää
tahko hiihto skiing equipments

Maastohiihtovälineiden vuokra...

Katso lisää