Retkeily Tahkolla

Tahko on keskellä upeita luonnonkauniita maisemia. Lumettomaan aikaan Tahkon maastot muuttuvat ihanteellisiksi retkeilymaastoiksi, jossa vaeltajia, maastopyöräilijöitä, suunnistajia ja muita ulkoilijoita hemmotellaan vaihtelevilla ja osittain haastavillakin reiteillä. Tahkon retkeilyreitistöstä löytyy sopivia reittejä niin rauhallisesta menosta nauttiville kuin itseään haastaville kestävyysurheilijoillekin. Reittien varrella on myös mukava määrä nuotiopaikkoja sekä erilaisia luonnon nähtävyyksiä ja halutessaan osan matkasta voi kesäsesongilla taittaa myös Tahkonrinteiden maisemahissillä. Tahkolta vajaan puolen tunnin automatkan päässä olevan Pisan luonnonsuojelualueen näköalatornista maisemat avautuvat hyvällä säällä jopa Kuopion Puijolle saakka.

Talvisista metsistä pääsee hiihtämisen ja moottorikelkkailun lisäksi nauttimaan myös esimerkiksi lumikenkäillen ja päiväretken kohteeksi suosittelemmekin vaellusta Tahkon huipulle. Lumikenkäilemään voi lähteä myös alueen reitit parhaiten tuntevien safarioppaiden seurassa, jotka voivat samalla kertoa alueen historiasta ja keittää vaikkapa nuotiokahvit matkan varrella.

 

Jaa sivu
facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailfacebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Suosittelemme

Retkeily Tahkolla

Retkeilyreitit ja -kartat

Katso lisää
Tahkon-portaat

Tahkon Portaat

Katso lisää
huutavanholman luonnonsuojelualue kartta

Huutavanholman luonnonsuojelua...

Katso lisää
rahasmäen laavu tahko

Rahasmäen vanhan kaivoksen la...

Katso lisää
Suunnistus Tahkolla

Suunnistus Tahkolla

Katso lisää
pisa nilsiä kartta map

Pisan luonnonsuojelualue

Katso lisää