Tahkon aikakapseli

Tahkon keskustaan pystytetään näkyvälle paikalle 50 vuotisjuhlan kunniaksi aikakapseli. Kapseliin  suljetaan esineitä ja asioita odottamaan 50 avaamista 50 vuoden päästä, jolloin Tahko täyttää 100 vuotta.

Aikakapseli on korostaa Tahkon historiaa ja ympäristöä

Kuopiossa sulki Pekka Kantasen ideoimana aikakapselin Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi. Tämä ajatus oli pohjalla myös Tahkon aikakapselia ideoitaessa. Ehkä näkyvin ero on se, että Tahkon aikakapselin halutaan myös olevan näyttävä monumentti, ja tämän myötä sijoituspaikaksi on valikoitunut Ravintola Piazzan pääty. Paikka on näkyvyydeltään erinomainen ja sijainniltaan keskeinen – lähes kaikki Tahkolla kävijät kulkevat paikan ohi jossain vaiheessa. Monumenttia on suunniteltu siten, että siitä tulee ympäristöään korostava ja historiallisesti vaikutteita saanut. Lisäksi monumentin halutaan olevan kuvaamaan kutsuva elementti.

“Tahkon sillalle johtava tie on varmasti vilkkain kävelyväylä Tahkolla. Mielellään annamme sen alueen monumentin käyttöön, koska Tahko kuuluu kaikille!”, kertoo PNT Real Estate Oy:n hallituksen puheenjohtaja Heppu Pentti.

Aikakapselin paljastus tapahtuu joulukuussa 2018

Nyt tehtävksi julkistetun Tahkon aikakapselin paljastus tapahtuu Tahkon avajaisten yhteydessä joulukuussa 2018. Tarkka avaushetki ja seremenioiden kulku kerrotaan lähempänä paljastusta.

“Huippua on näin Tahkon syntymäpäivän humussa todeta, että seuraavan kauden avajaiset joulukuussa saavat myöskin juhlallisen huippukohdan, kun Tahkon aikakapseli julkistetaan. Uskon, että kapselista tulee Tahkon kuvatuin kohde kaudella 2018/2019 ja jopa siitä eteenpäinkin, sillä monumentti tulee olemaan ilmiselvä selfiepiste Tahkon logoineen”, myhäilee PeeÄssän toimialajohtaja Ville Puustinen.

Muistoja aikakapseliin kerätään vuoden 2018 aikana

Aikakapseliin on tarkoitus tallentaa toisaalta Tahkon historiaan liittyviä ja toisaalta nykyhetkeä kuvastavia esineitä. Esineitä kerääminen tapahtuu vuoden 2018 aikana.

“Kaikkea mahdollista ei ole tarkoitus laittaa kapseliin, vaan aiomme kerätä ehdotuksia kapseliin suljettavista esineistä juhlavuoden ajan. Toivomme, että löytyisi sekä historian helmiä että nykyarkea kuvastavia esineitä, jotka voidaan välittää eteenpäin seuraavan sukupolven ihmeteltäväksi”, kertoo Kuopio-Tahko Markkinointi Oy:n toimitusjohtaja Wille Markkanen.

Aikakapselin esineiden keräämisen organisoinnista tiedotetaan erikseen piakkoin.

Monumentin toteuttaa Ikikivi Oy

Monumentin materiaalia mietittäessä aivan itsestään selväksi valinnaksi tuli kivi. Kivi liittyy Tahkon nimen historiaan kiinteästi, sillä Tahkovuoren kivi on erityisen sopivaa tahkokivien tekemiseen- Tahkon alue Nilsiässä onkin jo ammoisista ajoista lähtien ollut tunnettu kivituotteista.

Ikikivi Oy jatkaa kivirakentamisen perinteitä Tahkovuoren alueella ja siten Ikikivi on luontainen toimija monumentin rakentamisessa.

“Innostuin heti, kun meille esitettiin ajatusta kivestä tehtävän Tahkon monumentin pystyttämiseksi. Haluamme ehdottomasti tuoda oman panoksemme Tahkon juhlavuoteen ja mikä olisi parempi tapa, kuin kertoa Tahkon tarinaa kiven avulla”, kuvailee tuntojaan Ikikiven yrittäjä Tom Huhta.  

Lisätietoja

  • Wille Markkanen, Kuopio-Tahko Markkinointi Oy, puh: 044 553 7775
Jaa sivu
facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailfacebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail