Tahko-Safarit_kelkkailukauden-aloitus-Tahkolla

Tahkolla on tänään avattu paitsi laskettelukausi, myös moottorikelkkakausi nimenomaan ohjattujen safareiden osalta.

Tahko Safareiden yrittäjä Arto Jauhiainen kertoo, että Nipasen alueella pystytään toteuttamaan jo kahden tunnin mittaisia ohjattuja moottorikelkkasafareita. Muilta osin kelkkareittejä ei ole avattu, vaan meneillään on lähinnä reittien pohjien polkeminen. Uuden, virallisen kelkkareitin pohjien rakentaminenkin alkaa olla loppusuoralla välillä Tahko – Lapinlahden kunnan raja sekä Tahko – Sääskiniementie osuuksilla. Vanha kelkkareitti Tahkon ja Lapinlahden rajan välillä on jo poistettu käytöstä.

Viikonlopulle ja ensi viikolle voi tiedustella jo esimerkiksi 2 tunnin mittaista Nuotiokierrosta. Kelkkareittien yleinen reittitiedote puolestaan löytyy Tahkon Reittipoolin verkkosivuilta, joskin asiasta varmasti uutisoidaan kunhan lunta saadaan lisää ja reittejä päästään jossain vaiheessa avaamaan virallisesti ja niinsanotusti myös ”yleiselle liikenteelle”.

 

Tahko Safarit hankki sähköavusteisia maastopyöriä

Fatbiken leveät renkaat rullaavat kevyesti ja turvallisesti erilaisilla reiteillä, myös lumella.

 

Myös uudet e -Fatbiket ovat saaneet jo heti kättelyssä hyvän vastaanoton ja niillä on ollut kovasti kysyntää. Maastoon voi lähteä esimerkiksi ohjatulle 2 tunnin retkelle, johon sisältyy paitsi sähköavusteinen fatbike, myös ammattilaisoppaan ohjaus sekä retkieväät nuotiolla. Erinomainen tapa tutustua talviseen luontoon raikkaassa ulkoilmassa!

Talven kelkka- ja e-Fatbiken vuokrausvarauksia kannattaa tehdä jo etukäteen, varsinkin vilkkaimmille lomasesongeille sekä viikonlopuille. Tutustu kalustoon, retkiin ja  muihin aktiviteetteihin Tahko Safareiden verkkosivuilla.

 

Kaikki Tahkon uutiset >>

 

Jaa sivu
facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailfacebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail