Retkeily Tahkolla

Tahkon retkeilyreitit käytiin läpi syksyllä 2016 ja samalla maastoon merkittiin viisi eripituista reittiä. Reiteistä neljä on ympyräreittejä, lisäksi yksi yhdysreitti kulkee Huutavanholman luonnonsuojelualueen läpi.

Reitit on nimetty ja merkitty maastoon sekä opastekyltein että värikoodein. Opasteissa ulkoilijalle kerrotaan reitin nimi, kulkusuunta sekä matkan pituus reitin loppupisteeseen. Lisäksi kylteissä on luonnollisesti reitin värikoodi, jotka näkyvät opastekylttien lisäksi kunkin reitin varrella puiden kyljissä.

Nyt merkittyjen reittien virallinen lähtö- ja paluupaikka on Tahkolahden P-alueen nurkassa oleva punainen maitolaituri, josta myös reittien pituudet on mitattu.

Vastaavat reitit on merkittynä Mediamapsin tuottamaan, painettuun reittikarttaan, jota on saatavilla kaikista Tahkon alueen yrityksistä. Verkossa olevista kartoista samat reitit ovat parhaiten esillä Pohjois-Savon Infokartassa, jossa toimii myös GPS paikannus.

Tahko-retkeilykartta

Kätevän kokoinen, painettu kartta on saatavilla kaikista alueen yrityksistä.

 

1. Tahkolahden kierros 1,5km ( sininen )

  • Helppo . Ei nousuja eikä laskuja, kulku tiestöä + siltaa pitkin.
  • Reitin kulku:
    • Lähtö Tahkolahdelta, josta lahdenkierto Sandels -sillan yli ja paluu Tahkolahdelle
      • Nuotiopaikka Tahkolahden uimarannalla
Tahkolahden-kierros_maisema

Tahkolahden kierros on helppo, 1,5km mittainen reitti Tahkon sillan ja lahden ympäri.

 

 

2. Rahasmäen kierros 20,1 km ( musta )

  • Vaativa. Paljon nousuja ja laskuja.
  • Reitin kulku:
    • Tahkolahti, Panorama -tuolihissin ala-asema, Hiekkoniemen kota, Rahasmäki, Välimäki, Nipasen kota, Taukotupa, Peipposharju, Korpipelto, Tahkolahti
    • Nuotiopaikat matkan varrella:
      • Lastenrinteen laavu rinteen juurella, noin 500m päässä lähtöpaikasta
      • Hiekkoniemen kota, noin 3,5 km päässä lähtöpaikasta
      • Rahasmäen laavu, noin 7 km lähtöpaikasta
      • Nipasen kota, noin 13 km lähtöpaikasta
      • Taukotupa, noin 14 km

 

Rahasmäen-laavu

Rahasmäen laavulla viihtyy vaikka hieman pidempäänkin.

 

3. Tahkomäen kierros 14.4 km ( punainen )

  • Suhteellisen vaativa. Pitkähkö nousu Tahkomäelle ja laskeutuminen mäeltä alas.
  • Reitin kulku:
    • Tahkolahti, Panorama -tuolihissin ala-asema, josta moottorikelkkareittiä pitkin Panorama Bar ja Pehku
      • Pyöräilijät: Pehkusta Pehkuntielle, josta pisto Nipasen kodalle
      • Patikoitsijat: Pehku, Huutavanholma, Nipasen kota
      • Loppumatka noudattelee samaa reittipohjaa: Nipasen kota, Peipposharju, Korpipelto, Tahkolahti
    • Nuotiopaikat matkan varrella:
      • Laavupaikka Lännen Nopein -rinteen ( 19 ) yläasemalla Länsirinteiden puolella, noin 2,5km päässä lähtöpaikasta. Laavulle mennäkseen täytyy reitiltä poiketa hieman, mutta tämä ylälaavu on helposti saavutettavissa.
      • Länsinrinteiden kaksi muuta laavupaikkaa sijaitsevat alempana Lumilaakso- ja Hevonkorpi -rinteiden alaosassa.
      • Nipasen kota noin 7,5 km
      • Taukotupa noin 8,5 km

 

Maisema-Tahkon-huipulta

Maisemaa Tahkomäen kierroksen varrelta.

 

4. Kettukankaan kierros 4,1 km ( keltainen )

  • Helpohko. Jonkin verran nousua ja laskua. Kulku poluilla ja ulkoilureitistöpohjilla.
  • Reitin kulku:
    • Tahkolahti, Huutavanholma, Kettukangas, valaistu latu, Tahkolahti

 

Reittiopaste-Tahkolla

Ilman karttaakin pärjää, sillä opasteet ovat selkeät ja niitä on kaikissa merkittävimmissä paikoissa ja risteyksissä.

 

5. Huutavanholman luonnonsuojelualueen reitti n. 1,8 km ( vihreä )

  • Korkeuseroiltaan helpohko. Kulku osin kivikkoisella polulla, joten varsinkin sateella on hyvä varautua liukkaaseen alustaan.
  • Huutavanholman reitiltä yhteys Kettukankaan ja Tahkomäen kierroksille ( patikoitsijat ).

 

Huutavanholman-reitti-Tahkolla

Huutavanholman alueella riittää monenlaista ihmeteltävää.

 

Infokartta verkossa + GPS paikannus >>

Retkeily Tahkolla -etusivulle >>

Jaa sivu
facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailfacebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail