Yötön yö järvimaisema

Kuopio-Tahko Markkinointi Oy organisoi ensimmäisen myyntitilaisuutensa matkanjärjestäjille Kiinassa Kuopion kaupungin Shanghain juhlanäyttelyn yhteydessä 13.10.2017. Myyntitilaisuus on ensimmäinen askel pitkällä matkalla, jonka tavoitteena on kannattava ja vakaa matkailijavirta Kiinasta.

Shanghaissa järjestetään Kuopion ja Shanghai Pudongin ystävyyskaupunkitoiminnan juhlistamiseksi Ritva-Liisa Pohjalaisen juhlanäyttely sekä Kuopio – Capital of Lakeland –myyntitilaisuus. Myyntitilaisuudessa Kuopion alueen toimijat tapaavat ensimmäistä kertaa organisoidusti kiinalaisia matkanjärjestäjiä, esittelevät Kuopion alueen matkailun vetovoimatekijöitä sekä kertovat millaisia matkailun tuotepaketteja on tarjolla.

Kiinan markkinoilla myyntitilaisuuden merkitys on hyvin erilainen kuin esimerkiksi Venäjän markkinoilla, joilla Kuopion alueen matkailuyritykset ovat jo pitkään toimineet. Kiinassa täytyy alkuvaiheessa kertoa, missä Suomi ja Järvi-Suomi, eli Lakeland sijaitsee. Tämän ensikosketuksen parhaita tuloksia ovat mahdollisuudet kutsua matkanjärjestäjiä paikan päälle Kuopion alueelle tutustumaan tarjontaan.

Shanghai on erittäin kilpailtu markkina-alue, josta koko maailma on kiinnostunut. Kuopion ja Shanghain välisestä ystävyyskaupunkisuhteesta on kiistatta apua kilpailtaessa markkinaosuuksista. Uskon niin, että ystävyyskaupunkisuhde on meille vahvuus, Kuopio-Tahko Markkinointi Oy:n toimitusjohtaja Wille Markkanen toteaa.

Juhlanäyttely oli ratkaiseva liikkeelle laittava tekijä, jonka raamittamana lähdettiin liikkeelle suunnittelemaan myyntitilaisuutta Shanghaihin. Kuopion alueen matkailuala siis pääsee mukavasti Kuopion kaupungin peesissä esille Shanghaissa, kun Kuopio ja Shanghai Pudong juhlistavat viisivuotista ystävyyskaupunkisuhdettaan kansainvälisesti tunnetun kuopiolaisen muotoilijan ja lasitaiteilijan Ritva-Liisa Pohjalaisen taidenäyttelyllä. Juhlanäyttely on myös osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa sekä kaupunkien yhteistä kulttuurisopimusta.

Lakeland-teema on markkinoinnin kärkenä

Pohjois-Savossa on käynnistynyt peräti kaksi Kiinan markkinoille tähtäävää ja valmistavaa matkailuhanketta. Toisen hankkeen hallinnoijana toimii Kehitysyhtiö SavoGrow Oy ja toisen on käynnistänyt Kuopio-Tahko Markkinointi Oy. Molempien hankkeiden pääajatus on tukeutua laajempaan yhteistyöhön, josta on sovittu neljän Järvi-Suomen maakunnan (Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala, Etelä-Savo ja Etelä-Karjala) sekä Visit Finlandin välillä. Laaja yhteisymmärrys näiden toimijoiden sekä myös esimerkiksi Finnairin viestittämänä vallitsee siitä, että yksittäin ei kukaan pärjää, vaan markkinoitava kokonaisuus on oltava laaja, kuten nyt valittu Lakeland-teema – käytännössä siis markkinoille mennään Järvi-Suomena.

Kehitysyhtiö SavoGrow Oy:n vetämä Pohjois-Savon Lakeland -hankkeen tärkein tehtävä on nimensä mukaisesti toimia yhtenä lenkkinä Visit Finlandin ja neljän Järvi-Suomen maakunnan sopimassa Lakeland-yhteistyössä Kiinan markkinoille tehtävissä toimenpiteissä. Erityisesti hankkeella varmistetaan yhteistyön alkuvaiheen taloudellisia resursseja ja lisäksi hankkeen aikana kehitetään omalta osaltaan myös alueen houkuttelevuutta kansainvälisen matkailun kohdealueena.

Kuopio-Tahko Markkinointi Oy:n liikkeelle laittama hanke tähtää erityisesti tuotteiston kehittämiseen ja ensimmäisten markkinointitoimenpiteiden testaukseen. Hankkeen käytännön toimenpiteisiin on hankittu osaava DMC (destination management company), jolla on jo kokemusta Kiinan markkinoista ja tuotteistuksesta. Hanke on lyhyt ja tarkoitus onkin ottaa ensimmäiset askeleet ohjatusti oikeaan suuntaan. Linkki: tiedote: ”Kansainvälisen matkailumarkkinoinnin action plan” -hanke 

Avaamme nyt ensimmäistä kertaa matkailupuolella ovia, joiden vaikutukset voivat näkyä jopa 20–30 vuotta. Matkailumarkkinointi on maratonlaji, jonka ensimmäinen askel Kiinan markkinoille otetaan nyt tänä syksynä, toteaa Markkanen

Kaksi erillistä ja samalta kuulostavaa hanketta voivat helposti hämätä toimijoita, koska ne kuulostavat samanlaisille. Hankkeilla on kuitenkin hyvin mietityt omat roolinsa ja molempia viedään yhteistyössä eteenpäin alueen matkailun edistämiseksi. Oletusarvoisesti hankkeiden aikana nivoutuu kasaan ne toimijat, joilla mielenkiintoa ja edellytyksiä tehdä pitkäjänteistä työtä kansainvälisillä matkailumarkkinoilla ja erityisesti Kiinan markkinoilla.

Tuotteistuksen on oltava kunnossa. Se, että on nättiä, ei vielä riitä, vaan pitää olla myös toimintaa. Action plan -hankkeen tavoite on tunnistaa toiminnot, joita kehittämällä voimme erottua. Näin on Lapinkin menestys tehty. Siellä on talven ja lumen eksotiikkaa käytetty raamina, johon on yhdistetty tuotteita, palveluita ja aktiviteetteja, joilla eksotiikka konkretisoituu, Markkanen toteaa.

Kuopio – Capital of Lakeland

Lakeland-yhteistyössä Kuopion alue esiintyy nimellä Capital of Lakeland. Suuralueyhteistyötä on ehdottoman tärkeää tehdä Järvi-Suomi eli Lakeland edellä. Samoin on myös yhtä luontevaa että jokainen Lakeland alueen maakunnista pyrkii erottumaan edukseen, kuten tekevät Saimaa ja Karelia. Vastaavasti tekee myös Kuopion aluekin, eli Pohjois-Savo.

Capital of Lakeland -termin ajatus pohjaa Kuopion merkittävään matkailijamäärään. Kuopion matkailijamäärät käytännössä tuplaantuivat Kuopion ja Nilsiän kuntaliitoksen yhteydessä, kun Tahko liittyi osaksi Kuopiota. Uusi Kuopio on matkailijamääriltään Suomen kolmen suurimman matkailukaupungin joukossa, kun huomioidaan Tahkon valtava, virallisiin tilastoihin tilastoitumaton mökkikanta. Linkki: vuoden 2016 majoittujamäärä Kuopiossa.

Kasvun varaa kansainvälisissä matkailijoissa on tällä hetkellä reilusti. Kuopion kansainvälisten matkailijoiden määrä on hiukan yli 10% luokkaa kaikista majoittuneista, kun se Suomessa on keskiarvoisesti noin 35%. Olennaista kuitenkaan ei ole tuijottaa prosenttilukuja, vaan viedä matkailua oikeanlaiselle kasvu-uralle, muistaen sen, että olennaista matkailussa on sen alueelle synnyttämä vientitulo, joka puolestaan on tutkitusti suurinta juuri ulkomaalaisten matkailijoiden kohdalla.

Jos majoitusmäärät lähtevät nousuun, prosentuaalinen kasvu voi olla Kuopiossa huimaa. Kasvu tulee kuitenkin järjestelmällisen työn kautta. Sitä ollaan nyt tekemässä, Markkanen kertoo.

Lisätietoja

Lisätietoja Kansainvälisen matkailumarkkinoinnin action plan -hankkeesta

  • Wille Markkanen
  • toimitusjohtaja
  • Kuopio-Tahko Markkinointi Oy
  • puh. 044 553 7775
  • wille.markkanen@kuopiotahko.fi

Lisätietoja Kuopio-Shanghai -yhteistyöstä

  • Kirsi Soininen
  • markkinointijohtaja
  • Kuopion kaupunki
  • puh. 044 718 2020
  • kirsi.soininen@kuopio.fi

Kuvat:
Lataa kuvia täältä

Jaa sivu
facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailfacebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail