Ravintola-Isä-Camillo-Kuopio

Kesän makuja tarjoillaan Kuopion keskustan Kauppakadulla sijaitsevassa Ravintola Isä Camillossa, jonka ruokalista on rakennettu kolmelle gastronomiselle sesongille. Kesää kohti ruokalista paitsi kevenee, myös vihreys ja grilli saavat suuremman roolin. Viinit kuplivat kesässä ja roseviinit nostetaan pöytään. Isä Camillon ruoka on rehellistä ja aitoa ja sen keittiössä kunnioitetaan eurooppalaista ruokaperinnettä ja tuoreita raaka-aineita.

Kesän listalta löytyy aivan uusia elämyksiä, kuten esimerkiksi Porsaan Plumaa hiilikivigrillistä, mutta Camillon keittiön klassikot, Etanat, Bouillabaisse ja Creme brulee ovat tarjolla myös kesäaikaan. Uutena listalla on nyt päivittäin vaihtuva pasta, jonka voi tilata myös alkuruuaksi.

Tunnelmaa terassilla

Alunperin  vuonna 1912 Suomen Pankin käyttöön valmistuneen kivirakennuksen miljöössä voi ruokailla paitsi sisällä, myös Kauppakadun varrella sijaitsevalla ihastuttavalla terassilla, joka onkin yksi keskustan suosituimmista kohtaamispaikoista.  Terassin kulmalle pystytetään kesän viikonloppuina myös viime suvena suuren suosion saavuttanut #mestarikeittiö, jossa neljä ravintolaa tarjoilee omanlaistaan ruokaa klo 21 alkaen. Annoksien hinnat tulevat olemaan 7 – 9 euron kieppeillä. Alla #mestarikeittiö -ajankohdat ja sitä kulloinkin isännöivät ravintolat.

  • 1.-2.6. Ravintola Isä Camillo
  • 8.-10.6. Kuopion Komediafestareiden nimikkoannos: Isä Camillo
  • 30.6.-8.7. Viinijuhlat: Kuopion Klubi
  • 14.-15.7. Ravintola Musta Lammas
  • 21.-22.7. Ravintola Panza
  • 28.-29.7. Kuopio RockCock: Ravintola Isä Camillo
  • 4.-5.8. Ravintola Musta Lammas

Isä Camillon lounas

Päivittäin vaihtuva lounas on tarjolla arkisin klo 11:00-14:00 ja valittavana on niin keittolounas, kasvisvaihtoehto kuin talon lounaskin. Hintaan sisältyy runsas salaattibuffet, päivän keitto sekä leivät ja kahvit. Myös á la carte -listan annoksia voi tilata jo lounasaikaan, joten vaihtoehtoja löytyy jokaiseen makuun.

 

Tutustu tarkemmin Isä Camillon verkkosivuilla >>

 

Jaa sivu
facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailfacebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail