Tahko_lähiliikuntapuiston-vaijeriliuku_Kivaatekemista.fi

Suuntaamme monesti talvilomien alkaessa nokkamme kohti Lappia, mutta tällä kertaa suuntana oli Pohjois-Savo ja Tahkovuori Kuopion Nilsiässä. Halusimme selvittää, millaista Tahkolla on talvella. Vierailimme Tahkolla hiihtolomaviikolla 8. Tekemistä ja palveluita löytyy runsaasti ja kaikki on kätevästi pienehköllä alueella, joten Tahko sopii myös matkailijoille, joilla ei ole omaa autoa.

Tahko on monipuolinen ja kompakti keskus

Tahko on mukavan kompakti keskus, jossa auton voi jättää huoletta parkkiin loman ajaksi.

Monipuolinen Tahko

Noin 11 km Nilsiän keskustasta ja n. 65 km Kuopion keskustasta sijaitseva hiihto- ja lomakeskus on etelästä päin katsottuna suurin ja monipuolisin ennen pohjoisen Suomen hiihtokeskuksia. Tahko eroaa muista eteläisen ja keskisen Suomen keskuksista siinä, että korkeuseroa rinteiltä löytyy jopa 200 metriä.

Jos rinteissä ja laduilla ei jaksa viettää koko lomaa, muutakin tekemistä löytyy. Tahko Spa Hotellin tiloissa on mm. keilahalli, Kuntokeskus Huippu kuntosaleineen ja ryhmäliikuntatunteineen sekä MonitoimiArena, jossa voi pelata mm. sulkapalloa, salibandya ja pöytätennistä. Yllättävän laaja kattaus, vaikka ihan vieressä ei ole kirkonkylää saati kaupungin keskustaa.

Lapsiperheille kiva juttu on Tahko Kids -ranneke, jolla saa etuja niin aktiviteeteista kuin ravintoloistakin. Hiihtoloman Kids -ranneke oli voimassa hiihtolomaviikoilla 8-10 viipymän ajan. 10 euron hintaisia Tahko Kids -rannekkeita pystyi ostamaan alueen yrityksistä.

Tahkon SkiMac-vuokraamoista voi hiihto- ja lasketteluvälineiden lisäksi vuokrata mm. lumikenkiä ja pulkkia ja myynnissä on myös erilaisia urheiluvälineitä ja varusteita.

Tahko_rinteessä-lasten-kanssa

Mattohissi oli juuri sopiva ensimmäisiin lumilautaharjoituksiin.

Laaja rinnetarjonta

Tahkolta löytyy rinteitä ihan joka lähtöön, kuten eturinteiden – kylältä katsottuna vasemmanpuoleisten – nimetkin kertovat: Tahko Special, World Cup, Musta-Pekka, Syöksyrinne. Eli eturinteiden vasemmanpuoleisiin rinteisiin ei kannata aloittelijan suunnata.

Kaikkein loivimmat pitkät rinteet – mm. viime kaudella avattu 700 metriä pitkä ’Lännen helppo’ kätevällä sompahissillä – löytyvätkin Tahkovuoren toiselta puolelta, länsirinteiltä. Sinne pääsee mm. eturinteen lipunmyynnin ja ravintola Tirolin kohdalta lähtevillä pitkillä ankkurihisseillä. Länsirinteiden puolelle pääsee myös autolla rinnealueen vasemmalta kiertäen: Sääskiniementie – Varpaisjärventie – Tahkomäentie. Matkaa tulee n. 16 km. Länsirinteillä on oma hissilippuautomaatti.

Laskimme lumilautailua harrastavan 5-vuotiaan Eetun kanssa lastenrinteessä. Loiva lastenrinne mattohisseineen eturinteen alaosassa oli juuri sopiva ensimmäisiin laskuharjoituksiin.

Henri laski Aadan, 9v, kanssa miltei kaikkia rinteitä. Aadalle isoin elämys oli ekaa kertaa koettu tuolihissi. Neljän istuttavia tuolihissejä löytyy Tahkolta kaksin kappalein.

Tahkon rinteiltä löytyy paitsi useita rinneravintoloita, myös mukavia laavuja makkaranpaistoon. Meidän suosikkirinne oli juuri länsirinteiden ylälaavulta lähtevä Lännen Löysä -perherinne.

Tahko Spa Kylpylä sopii lapsiperheille

Tahko Spa Kylpylässä on neljä allasta, joista yksi pienimpien lasten vesileikkeihin, toinen vähän isommille ja kolmas 140 m syvyinen uimataitoisille lapsille ja poreissa viihtyville aikuisille sekä iso neljäs 25 m allas kuntouimareille. Isossa altaassa on myös Wibit-vesiseikkailurata. Kylpylässä on myös poreallas, vesiliukumäki ja baari, josta sai ostaa virvokkeita.

Vaikka kylpylässä oli paljon ihmisiä, kylpyläreissu oli kiva kokemus. Onnistuneet sukelteluharjoitukset ja ensimmäiset laskut vesiliukumäestä ilman vanhempaa jättivät lasten mieleen mukavat muistot, joita muistellaan vielä pitkään. Kylpylä on todella hyvä lapsiperheille ja sesongin ulkopuolella myös aikuisille riittää tilaa naatiskella poreista.

Ykkösluokkaiset ladut

Laduilla oli yllättävänkin rauhallista ja ne olivat todella hyvässä kunnossa. Tahkon latuverkosto kunnostetaan aamuisin kello 9 mennessä. Tahkon keskus sijaitsee Syväri -järven Sääskiniemellä ja latuja lähtee keskustan ja rinteiden välissä olevalta Tahkolahden jäältä sekä vasemmalle Nilsiän suuntaan että oikealle jäätä pitkin niemen ympäri. Tahko Spa Hotellin kulmilta lähtee myös golfkenttää kiertävä latu.

Tahko_ladulla-lasten-kanssa

Lapsetkin viihtyivät ladulla!

Teimme lasten kanssa hiihtoretken Tahkon Porosafarien latukahviolle. Matkaa kertyi edestakaisin n. 9 km. Lapsillekin hiihtäminen oli mielekkäämpää ja laskut onnistuivat kaatumatta hyvien latu-urien ansiosta.

Tahkon ravintolahelmiä

Tahkon ravintoloissa riittää valinnanvaraa. Kaikissa emme ehtineet vierailla, mutta kiva meininki oli mm. Tahkon eturinteiden ala-asemalla sijaitsevassa, kaudelle 2016/2017 uudistuneessa Ravintola Tirolissa, jonka tunnelma oli kuin alppikylässä konsanaan. Hämyinen valaistus ja takassa loimuava tuli toivat ravintolaan lämmintä tunnelmaa. Myös palvelu oli nopeaa ja ystävällistä. Hiihtolomien aikaan Ravintola Tirolin alakerran Monobaarissa järjestetään lasten discoa ja karkkilottoa.

Lounaspaikkojen helmeksi osoittautui Ravintola Kaisla maukkaine kotiruokineen ja leivonnaisineen. Ravintola sijaitsee rinteiltä päin katsottuna Ravintola Piazzan oikealla puolella, ihan ladun varrella.

Tahko_lasten-kanssa-ravintolassa

Ravintola Rehtin Suvi Valtonen

Ruokailimme myös aitoihin makuihin ja laadukkaisiin raaka-aineisiin satsaavassa Ravintola Rehtissä. Ympäri vuoden avoinna oleva Rehti tarjoaa lasten listallaan tavanomaisten burgereiden sijaan mm. risottoa ja Finn Angus -härän sisäfilettä.

Alhaalta katsottuna eturinteiden oikeassa reunassa Tahkon huipulla sijaitseva Panorama Bar & Cafen on laajentanut tilojaan 70 asiakaspaikalla. Myös keskustan  ytimessä sijaitseva Ravintola UKKO avattiin uudistuneena joulukuussa 2016.

Suosittuja ravintoloita Tahkolla ovat mm. vuoden ympäri avoinna oleva Break Sokos Hotel Tahkon Ravintola Hillside sekä pääsääntöisesti talvisesonkina toimiva Amerikan herkkuja ja Meksikon makuja tarjoava Ravintola Mosquito.

Loppufiilikset

Olimme etukäteen ajatelleet Tahkon olevan isompi ja ruuhkaisampi paikka. Onhan Tahkolla todella paljon nimekkäitä esiintyjiäkin läpi sesongin. Kokoa toki löytyy ja ihmisiä, mutta sopivassa suhteessa. Tahkolla on myös paikkoja, jossa saa olla rauhassa.

Tahkon kompaktiudesta kertoo se, että automme oli lähes koko 4-päiväisen reissumme ajan parkissa hotellin pihassa. Kaikki tarvittava oli lyhyen kävelymatkan päässä: rinteet, ladut, ravintolat, ruokakaupat, kylpylä sekä Tahko Farmi.

Oli ilahduttavaa, että Tahkolla on selkeästi panostettu lapsiperheiden viihtyvyyteen ja mm. Tahko Spa sopii tosi hyvin lapsille. Hiihtoloman Tahko Kids –rannekkeilla sai todella hyviä etuja: lapset pääsivät maksutta katsomaan lastenteatteria ja saivat ilmaiset jälkkärit muutamissa ravintoloissa.

Lapsilla päällimmäisenä mieleen jäivät laskettelu ja vesiliukumäki. Meillä vanhemmilla vaikutuksen tekivät priimakuntoiset ladut sekä Tahkolaisten lämmin vastaanotto.

Oli jännä huomata, kuinka fiilis vaihtui päivälläkin menevämpään ja vilkkaampaan suuntaan, kun käveli Tahkolahden yli rinteille ja rinneravintoloihin. Valinnanvaraa riittää kaikenikäisille teinejä unohtamatta. Olisimme viihtyneet Tahkolla pidempäänkin.

 

Kirjoittajat: Sari Särkijärvi ja Henri Elo, KivaaTekemistä.fi

KivaaTekemistä.fi / LikeFinland.com on koko Suomen kattava vapaa-ajan media ja hakupalvelu kivalle tekemiselle. Palvelua ylläpitää tuusulalainen perheyritys Sarimedia Oy.

Lue koko artikkeli:

Kivaa Tekemistä -median artikkelin Tahkosta voit lukea kokonaan tästä linkistä >>

Jaa sivu
facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailfacebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail