Panorama-ruokalista-ja-pullia

Tahkon ravintolaelämä on aina ollut henkevää ja monipuolista. Ja aivan varmasti näin tulee olemaan myös tulevana talvena, koska käytännössä kaikki ravintolat ovat parantaneet palveluitaan, mutta moni ravintola on myös tehnyt isoja remontteja tai laajennuksia. Tässäpä kolme raflaa, joissa uudistus oli oikein ravakkaa.

Ravintola Ukon baari tuttuun konseptiin

Jos puhutaan Tahkosta ja ravintoloista, niin Ukko (tai Ukko-Tahko kuten ennen sanottiin) ja sen ravintolat ovat ohittamaton pieti. Ukko on itse asiassa yksi vanhimpia matkailukäyttöön Tahkolle tehtyjä rakennuksia ja niinpä Ukolla on ollut useita vaiheita ja omistajia, mutta aina on ollut selvää, että Ukon ruokaravintola on yksi Tahkon laadukkaimmista. Ukon ruokailupuoli on hiukan piilossa toisessa kerroksessa, mutta kerran sinne osannut tulee kyllä taatusti uudelleen ja Tahkon vakituinen väki on aina tiennyt tämän aarteen.

Ukon ruokalista on suomalaiseen makuun tehty ja Ukosta poistuttaessa peruskuvioon kuuluu vyön löysentäminen. Tai ainakin minuun vetoaa kunnon burgeri, riistakäristys sekä rehellinen lihapullat ja perunamuusi. Klassikoita, eikä suotta. Ja kun pääruoka on vedetty, on ainoa vaikeus mitä hyvää valitsisi jälkkäriksi. Itselläni menisi jonkin aikaa köyhien ritarien ja mokkapalan välillä miettiessä.

Ravintola Ukko Tahkolla muokkasi ruokalistaa

Ravintola Ukko Tahkolla muokkasi ruokalistaa.

Pitkään Ukko tunnettiin tunnelmallisesta baaristaan, jossa oli intiimillä lavalla tarjolla livemusiikkia. Välillä Ukon baari koki muita hienoja vaiheita ilman livemusiikkia, mutta nyt Ukon livehenki on palautettu. Avajaispäivänä trubaduurin viritellessä ääntään Ukon lavalla, tämäkin virittelyä seurannut könsikäs huomasi aistivansa, kun oikein lämmin tunne hiipi koko vartaloon – odotettavissa onkin voimaannuttavaa tunnelmointia Ukon baarissa mukavan musiikin tahdissa.

Ukko aulabaari

Ukon aulabaari kuvattuna esiintymislavalta.

Monipuolista menoa Tirolissa

Tahkon suurimman suksivuokraamon, Ski Macin yhteydessä sijaitseva Tirol on kautta aikain tiedetty rinneravintolana, jossa on ollut tarjolla lähinnä pikaruokaa. Ennen Tirolia ravintola on tunnettu kahdella eri nimellä: vuodet 1981-1988 Tahkon rinneravintolana ja vuodesta 1988 eteenpäin nimi oli Hukka. Vuonna 2006 nimeksi tuli omistajavaihdoksen jälkeen Tirol. Tälle talvelle Tirol sai uudet yrittäjät sekä heidän mukaan roppakaupalla uusia ideoita ja sykettä. Jatkossa Tirolia pyörittävät koko kansan tuntema Sedu Koskinen kumppaninaan tarmokas moniosaaja Lars Sonck.

Sedu Koskinen ja Lars Sonck Tahkolla

Tirolin yrittäjät Sedu Koskinen (kesk.) ja Lars Sonck (oik.) seurassa Carlos Pezzia.

Ravintolaan jo heti sisälle astuessaan huomaa, että nyt on jotain hyvää tapahtunut. Koko sisusta on stailattu uuteen tyyliin ja tuskin on kohtaa, johon ei olisi uudistavaa otetta suunnattu. Henkevä ja laadukas ovat termit, jotka tulee mieleen ensimmäisinä tuntemuksina.

Ravintolan isoin tila on edelleen varattu lähinnä päiväkäyttöön, eli suomennettuna laskettelijoiden rinneravintolaksi. Ihan perinteisellä nauravat_nakit_ja_hessun_höpötys –meiningillä ei mennä, vaan ihan jo pelkästään hampurilainen on makuelämys. Ravintolan yläkerta on muokattu lapsiperheitä miellyttävään tyyliin ja siellä pääseekin hiukan erilleen alakerran kiihkeästä meiningistä.

tirol-sisätila

Tirolin pääravintolatila.

Ehkä isoin uudistus on kuitenkin tapahtunut after ski –osastolla. Tiroliin on ilmestynyt oikein kunnon bilebaari ja luonnollisesti myös oikeaoppiset monotanssipöydät. Bilebaari on saanut seurakseen myös suomalaisen keitaan, eli lämminvesipaljun ja saunan. Tämä keidas, tai nimitettäisiinkö sitä after ski -kylpyläksi, on kätevästi saavutettavissa after ski –bilebaarista yhden oven takana, eli höyryävä oviaukko on kyseessä monessa mielessä.

Myöskin Tirolin terassialue on asettunut uuteen asentoon ja myöskin levittäytynyt kivasti, kun Ski Macin edustalle on parkkeerattu iloisen punainen hodarivaunu. Aivan loistavaa!

On aivan selvää, että Tirolin ympärillä tulee käymään iloinen kuhina koko talven ja sehän meille kelpaa.

Panorama Bar – Ikkuna Tahkolle

Panorama Bar & Cafe sijaitsee Tahkon laella, Tahkon pisimmän tuolihissin yläasemalla. Sijainti ei voisi olla paremmalla näkymällä varustettu ja siitä nimi onkin saanut innoituksen. Panoramassa käytyään voikin sanoa nähneensä Tahkon. Näihin päiviin saakka Panorama on ollut parhaimmillaan erityisesti kauniilla kevätkeleillä terassipaikkana, koska sisätiloissa ei ole ollut kovin suurille eleille näyttelytilaa. Nyt kuitenkin Panoraman yrittäjät Katja Kuulusa ja Harri Jokela ovat ahkeroineet syksyn aikana oikein näyttävän laajennuksen ja tuloksena on täyden 180 asteen näköalaravintola.

Panoramaa lähestyttäessä voi nähdä kuinka majesteettisesti laajennettu Panorama lepää Tahkon huipulla. Uusi lisäosa levittäytyy pylväiden varassa rinteen päälle – paikasta saa jo ulkoa kolmiulotteisen vaikutelman.

Panorama Bar Tahkolla laajensi sisätiloja

Panorama Bar laajentui rinteiden suuntaan pylväiden varassa.

Mutta jos paikka ulkoa näytti vaikuttavalle, niin varsinainen pointti on kuitenkin sisätiloissa. Näköala Panoraman suurista ikkunoista on sykähdyttävä ja Panoramassa on onnistuttu todella luontevalla tavalla raamittamaan Tahkon näkymä yhdeksi kokemukseksi. Panorama on kuin kunnianosoitus Tahkon maisemille.

Panorama Bar ja näköala

Panorama Barissa nautitaan hyvistä antimista ja upeista maisemista.

Panorama on kuitenkin päätarkoitukseltaan ravintola ja tämäkin osa toimii kuin unelma. Itselleni vetävin syy piipahtaa Panoramassa on aina ollut ehkä koko Itä-Suomen paras kahvi. Ruokalista on ihanan suoraviivainen ja helppoa syötävää aktiviteettien lomassa. Suurin osa väestä tuleekin monot jalassa laskettelun lomassa ensin ravitsemaan ruumistaan ja myöhemmin rentoutumaan after ski –tunnelmissa. Illaksi Panoramasta kuoriutuu tilausravintola, joten Panoramassakin vipinää riittää aamusta alkuyöhön.

 

- Wille Markkanen

Jaa sivu
facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailfacebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail