Mitä tänään tekisi?

Ravintolaan?
Sporttaamaan?
Museoon?

Hello, ystävä!

Kun Kuopio kutsuu, on tarjolla aina seikkailuja, joista syntyy unohtumattomia muistoja. Tai no, ensin sinun pitää vastata kutsuun myöntävästi. Kävisikö kalenteriisi esimerkiksi hyvä ruoka, hauskanpito tai kulttuurikokemus? Vai mennäänkö suoraan johonkin tapahtumaan, siitä jatkoille ja yöksi hotelliin? Tai pidetäänkö lystiä koko perheen voimin ja levätään sitten yöt kerrankin kunnolla? Entä jos seikkaillaan ympäri kaupunkia tai kaupungin ympärillä ja nautitaan elämästä?

Sinä saat päättää missä ja milloin, niin nähdään silloin! Ja jos et ihan vielä osaa päättää, on Hello Kuopiolla sinulle vinkkejä vinkkien perään, eli tekemistä, näkemistä ja kokemista kyllä varmasti löytyy. Muistathan, että Kuopiossa – hyvän elämän piäkaupungissa – kaikki on mahdollista, mutta pakko ei ole mitään.

Tehdään siis muistoja. Ihan huvikseen!

Vinkkimme sinulle

62°53’32’’ N
ja 27°40’42’’ E

Tässäpä koordinaatit, joihin navigoimalla löydät aina tiesi leppoisimman kaupunkiloman lähteille. Tästä sijainnista löydät nimittäin Mualiman navan eli Kuopion torin, joka muuten sattuu olemaan Suomen suurin ja samalla paras. Mutta ennen kaikkea se on kaiken hauskuuden keskipiste. Ota vain torilta muutama askel mihin ilmansuuntaan tahansa ja käsilläsi on koko elämän kokoinen kaupunki.

Torille

Missä onni majoittuu,
siellä majoitus onnistuu

Kuopiossa elävät suurimpien kaupunkien onnellisimmat asukkaat, minkä huomaavat myös lomallaan Kuopiossa yöpyvät matkailijat. Runsaan vuokramökki-, hotelli-, huoneisto- ja huvilatarjonnan lomassa nautitaan järvisuomalaista lomatunnelmaa ja fiilistellään kaupungin ja luonnon ainutlaatuista yhteyttä, aina parhaiden elämysten ja palveluiden äärellä.

Majoitus

Rännärit eli rännikadut

Kiitos katuverkkoa rikastuttavien rännikatujen, Kuopion keskustassa on ihanaa kävellä ja pyöräillä. Autoilta kielletyt kapeat kujat huokuvat historiaa ja saavat kiireen katoamaan.

Kävelykierros kauniissa Kuopiossa

Kauppakatu
eli baarikatu

Askel oikealle ja olet museossa. Toinen vasemmalle ja olet luontopolulla. Kuopiossa kaikki on lähellä ja siitä paras esimerkki on ehdottomasti Kauppakatu anniskeluravintoloineen.

Päivisin Kauppakatu on kulttuurintäyteinen kävelyreitti torilta satamaan, ja kun suuntaat Kuopion yöelämään, Kauppakadulla kaikki parhaat bileet ovat kätesi ulottuvilla koko yön.

Syö ja juo

Kokoonnu, kokousta
tai järjestä kekkerit

Kuopio on hyvä kaupunki olla ja elää. Myös vapaa-ajan ja matkailun kannalta Järvi-Suomen pääkaupunki lähiympäristöineen on ihanteellinen määränpää. Mutta tiesitkö, että alueemme palvelee erinomaisesti myös bisnesmatkailijoita sekä muita pieniä sekä isoja ryhmiä, jotka haluavat kokoontua yhteen?

Kokoukset ja ryhmät

Teatterit, museot, Musari
ja muut tapahtumat

15 museota, joista 5 kävelymatkan päässä torilta, Itä-Suomen suurin teatteri ja kansainvälisen tason konserttikeskus ovat kiinteä osa Kuopion alueen kulttuuriperimää. Mutta eivät vahvat kulttuurilaitokset suinkaan yksin Kuopiosta tunnettua kulttuurikaupunkia tee, vaan suuressa roolissa ovat myös useat isot ja pienet tapahtumat, joista paikalliset sekä matkailijat nauttivat vuoden ympäri.

Tapahtumakalenteri

Jäätyneet kalsarit

Kuopiosta, ulkotiloista, löytyy noin 160 julkista taideteosta ja muistomerkkiä, mikä onkin kaupunkimme kokoon suhteutettuna kunnioitettava saavutus. Osa näistä on saanut kansan suussa uuden nimen, kuten Heikki Varjan veistos “Nousee” aka Jäätyneet kalsarit. Arvaatko miksi?


(Nousee-veistos, 1972, sij. Opistotie, Hatsala).

Kulttuuri ja käyntikohteet

Sujjaus eli moottoritie
eli vitostie

Sanotaan, että sujjausta pitkin ei mäne kuin yks hujjaus. Ja näinhän se on. Kuopiota halkovan moottoritien ansiosta kaupunkiin on helppo saapua ja myös sen sisällä pääsee nopeasti paikasta toiseen. Oman auton lisäksi Kuopiossa on helppo sujahdella kaupunginosasta toiseen paikallisliikenteen Vilkku-busseilla, joiden reitit alkavat ja päättyvät kätevästi torin laitamille.

Sijainti ja kulkuyhteydet

Aarniometsä
keskellä kaupunkia

Vain puolituntia jalan keskustasta ja saavut kaupunkimme tunnetuimmalle maamerkille, Puijon tornille, ja sitä ympäröivän upean luonnonsuojelualueen keskelle. Puijon virkistysalue hauskoine aktiviteetteineen ja sen upea luonto ovat yksi kaupungin helmistä ja maassamme harvinainen aarre. Harvassa ovat nimittäin ne kaupungit, joiden keskellä kohoavat ikihongat ja rehevän lehtokasviston lomassa peurat ja pikkusiepot lyövät leikkiä idänuunilinnun laulun tahtiin.

Aktiviteetit

Vapaa-aika on mielentila, millä fiiliksellä mennään?

Tahko. Kaksi henkilöä golfaamassa.

Tahko

Alle tunnin ajomatkan päässä sijaitseva Tahko on aktiivinen hiihtokeskus ja ympärivuotinen lomakohde keskellä Suomea. Huippuluokan laskettelurinteetrauhoittava järviluonto, monipuoliset palvelut, värikkäät tapahtumat ja välitön tunnelma hurmaavat yhtä lailla perheet, ystäväporukat kuin businessmatkailijatkin ja keskeinen sijainti mahdollistaa ajan käyttämisen muuhunkin kuin matkustamiseen. 

Tahkon monipuoliset aktiviteetit ja elämykset ovat kaikki helposti tavoitettavissa, mutta myös omaa aikaa ja joutenoloa arvostavat ihastuvat tähän kotimaan matkailun suosikkikohteeseen kerta toisensa jälkeen uudelleen.

Kiinnostavia kohteita

Esittelyssä

Aktiviteetit

Artikkelit

37 ideaa koko perheen kaupunkilomaan Kuopiossa

Esittelyssä

Museot

Tiesitkö?

Kuopiossa kotiovelta luontoon on matkaa pisimmillään vain 500 m.

Esittelyssä

Melonta

Esittelyssä

Lapsille

Esittelyssä

Kulttuuri ja käyntikohteet

Esittelyssä

Ruokaravintolat

Esittelyssä

Kokoukset ja ryhmät

Seuraa somessa

Hauskaa juhannusta! 😍

#hellokuopio #piäkaupunki #mitätänääntekisi #ihanhuvikseen #pohjoissavo #suomiretki

...

48 0 instagram icon
Kuopiossa luonto on aina lähellä ja helposti saavutettavissa, halusitpa sitten metsän siimekseen, rannalle tai puistoon piknikille. 💚

#hellokuopio #piäkaupunki #ihanhuvikseen #visitsavo #outdoorfinland #ourfinland

...

37 0 instagram icon
Jalkapalloilijan vapaapäivä vesillä💧

KuPS Akatemiassa pelaava ranskalainen Antoine vaihtoi hetkeksi nappikset kajakkiin ja lähti tutkimaan kaupungin upeaa järviluontoa. 🛶 Sataman Seikkailukeskukselta kaksikkokajakki alle ja tunnissa oltiinkin jo Pieni-Telkon saarella! Pieni-Telkossa vuorossa oli nuotion äärellä nautitut eväät ja kiireetön tunnelma. 

Kuopion saaristo on vertaansa vailla.🩵

#hellokuopio #piäkaupunki #ihanhuvikseen #mitätänääntekisi #kups #kotimaanmatkailu #outdoorfinland #helloystävä

...

119 0 instagram icon
Miltä Kuopio vaikuttaa uuden kuopiolaisen silmin? 🌱

Siihen me päästään tutustumaan vastikään Kuopioon muuttaneen Ainon mukana. 💛 Uuteen kaupunkiin muutto on hyppy tuntemattomaan, mutta myös upea mahdollisuus kokea Kuopion parhaat puolet sekä omalaatuiset ruuat, uudet paikat ja hauskat tapahtumat ensimmäistä kertaa. 

Hyppää mukaan tutustumaan Kuopioon täysin uusin silmin! 😍

#hellokuopio #piäkaupunki #ihanhuvikseen #mitätänääntekisi #kotimaanmatkailu #suomiretki #helloystävä

...

176 1 instagram icon
Suppailijalle ja melojalle riittää tutkittavaa Kuopion saaristossa, joka on yksi sisämaan suurimmista! 💦 Liikkeelle pääsee kätevästi esimerkiksi satamasta tai Vänäriltä, joista välineet voi myös vuokrata mukaan. 😎

#hellokuopio #ihanhuvikseen #piäkaupunki #kotimaanmatkailu #suomiretki #kesäloma #outdoorfinland #finnishsummer

...

68 1 instagram icon
Perjantaina Kuopiossa alkaa yksi kesän kohokohdista, kun legendaarinen Kuopio Tanssii ja Soi käynnistyy! 💃🕺 Kaupunki täyttyy musiikista, tanssin pyörteistä ja hyvästä fiiliksestä 6.-14. kesäkuuta. 💛

#hellokuopio #piäkaupunki #mitätänääntekisi #kuopiodancefestival

...

138 0 instagram icon
Ihanaa kesälomaa koululaisille sekä opiskelijoille ja paljon onnea valmistuneille! 💐

#hellokuopio #piäkaupunki #ihanhuvikseen #mitätänääntekisi

...

44 0 instagram icon
Yksi keskustan kuvauksellisimmista näkymistä on Vahtivuorenkadulla satamasta keskustaan noustessa. 📷 ⛪️ Mistä sinun mielestäsi löytyy Kuopion kuvauksellisimmat paikat? 😎

#hellokuopio #mitätänääntekisi #piäkaupunki #kotimaanmatkailu #outdoorfinland #suomiloma #kesäloma

...

171 1 instagram icon
Tiesitkö, että alueellamme on asukasmäärään suhteutettuna eniten ravintoloita koko Suomessa? 😋 Herkkusuita hemmottelevat myös monet katuruokatapahtumat, tastingit ja pop-upit. 🍡

#hellokuopio #piäkaupunki #mitätänääntekisi #pohjoissavo #kesäloma #suomiloma #suomenkesä

...

27 0 instagram icon
Joko piknik-kausi on korkattu? 🥰 Herkulliset eväät, raikkaat juomat ja ystävien seura kruunaavat valoisat, ulkona vietetyt illat. 🍩🍹

#hellokuopio #ihanhuvikseen #mitätänääntekisi #kotimaanmatkailu #suomiretki #suomenkesä #ourfinland

...

19 0 instagram icon